PETER O'TOOLE 2.8.1932-14.12.2013
"Always a bridesmaid, never a bride, my foot!"
- Peter O'Toole vastaanottaessaan kunnia-Oscarin vuonna 2003 seitsemän ehdokkuuden jälkeen
Irlantilais-brittiläinen Peter O'Toole oli kolmekymppinen Arabian Lawrencen ilmestyessä, ja sensaatiomaisen roolin myötä oli selvää, että näyttelijä pysyisi sukupolvensa kirkkaimpien tähtien joukossa uransa loppuun asti. Poikkeuksellisen kauniiden, lähes naismaisten piirteittensä takia (nais)yleisön kiintosuosikiksi noussut näyttelijä jäi loppujen lopuksi läpimurtoroolinsa vangiksi, vaikka hän signeerasi palkittuja rooleja (8 Oscar-ehdokkuutta) toinen toisensa perään seuraavan neljännesvuosisadan ajan eikä tämän nousukauden jälkeenkään missään vaiheessa unohtunut elokuvayleisön mielistä. O'Toole edusti klassista brittiläistä näyttelemiskoulua, mitä vaikutelmaa alleviivasivat näyttävät historialliset elokuvat: Becket (1964), Lordi Jim (1965) ja Leijona talvella (1967) etunenässä.
Tyylikkään pinnan alle verhoutui paljon särmää, joka alkoi nousta enemmän pintaan 70-luvulla. O'Toole tunnettiin piireissä legendaarisena brittiryyppääjänä jonkun Richard Burtonin tai Oliver Reedin ohella eikä naisten saaminen kuulunut polttavimpiin elämänprobleemeihin. Murphyn laki (1971) esitteli O'Toolen resuisena sotilaana selviytymismatkalla läpi toisen maailmansodan taistelukenttien; The Ruling Classissa hän esitti yläluokan seonnutta vesaa, joka luulee olevansa Jeesus K.
Kun Peter O'Toole 81-vuotiaana heitti lopulliset hyvästit yleisölleen, lohkesi mielikuvasta peribrittiläisyydestä jälleen iso lohkare. Kun O'Toole teki roolin menestyselokuvassa, irtosi siitä yleensä yksi jos toinenkin palkinto tai muu kunnianosoitus. Siltikään hänen kuvansa ei ole yhtä selvänä kollektiivisessa tajunnassa kuin vaikkapa Burtonin, Hopkinsin tai Cainen. Uudelleenarviointi ja revival voisivat olla paikallaan. Kenties, kun vielä leikkauspöydällä muotoumassa oleva Katherine of Alexandria saapuu teattereihin.
JOAN FONTAINE 22.10.1917-15.12.2013
Niin taisi käydä, että niin Oscar-voittaja kuin olikin, Joan Fontaine jäi isosiskonsa Olivia de Havillandin varjoon, jolla noita pystejä oli kaksi. Klassisen Hollywood-kaunottaren perikuva, Fontaine työskenteli huippukautenaan monien merkkiohjaajien kanssa, mutta kaksi pääroolia peräkkäisinä vuosina Alfred Hitchcockin ohjauksissa oli ehkä vähän liikaakin urakokonaisuuden kannalta. Vaikka Fontainen ura sisältää joukon klassikkoelokuvia (Gunga Din, Naiset, Kirje tuntemattomalta naiselta), hänen rooleistaan ei muisteta kuin nuo kaksi: Rebecca (1940) ja Vaarallisia valheita (1941). Jälkimmäinen muistetaan kaiken lisäksi pienellä katkeruudella, sillä vaikka Fontaine voitti siitä Oscarin, kuuluu elokuva vastaanpanemattomasti Cary Grantille.
Kun Joan Fontaine 96-vuotiaana heitti lopulliset hyvästit yleisölleen, jäi 97-vuotias isosisko omaan Taraansa, missä ikinä.
WOJCIECH KILAR 17.7.1932-29.12.2013
Henkilökohtaisesti läheisin suhde allekirjoittaneella on tämän haikean artikkelin kolmikosta suureen puolalaiseen säveltäjämestariin Wojciech Kilariin, vaikka hänen elokuvansa ovat vain pintapuolisesti hallussa. Mutta levyt soivat, ja niille on tallentunut olennainen.
Kun Wajda, Zanussi ja Kieslowski kumppaneineen iskivät puolalaisen kuvan valkokankaalle, Wojciech Kilar laati räjähdykselle musiikkitaustan. Kilar haastaa hyvinkin Zbigniew Preisnerin Puolan kaikkein suurimpana elokuvasäveltäjänä, vaikka väittely kahden mestarin paremmuudesta hakeekin pointtiaan.
Suurimmat sävellykset syntyivät vuosikymmenten aikana kotimaassa, mutta kansainvälinen läpimurto tapahtui tyylillä Coppolan väkevätunnelmaisessa Draculassa. Unohdettuja eivät ole myöskään Campionin Naisen muotokuva eivätkä Polanskin Yhdeksäs portti ja Pianisti.
Kun Wojciech Kilar 81-vuotiaana laski tahtipuikkonsa lopullisesti, kääntyvät katseet silti vuosikymmenten taakse, mistä löytyy vertaistaan hakeva runsaudensarvi tahteja kaihoisista villin riemukkaisiin. Verraton mielikuvitus on hautaansa laskeutuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti