Leffavisapeli pelikahvila Lategamessa 7.3. klo 14, Kuninkaankatu 19.
Kauniin järvikaupunkimme elokuvakalenterin huippukohta koittaa ensi viikolla, kun Tampereen elokuvajuhlat eli Filkkarit saapuvat jälleen meitä ilahduttamaan. Suomalaisittain ainutlaatuinen lyhytelokuvan pää-äänenkannattaja on joka vuosi täysin korvaamaton ikkuna kulttuureihin ja tekijöihin, jotka muualla saavat niukasti tilaa. Tänä vuonna framilla ovat mm. Kaakkois-Aasia, kristinusko, Ulla Heikkilä ja Rúnar Rúnarsson sekä, tietenkin, genre-elokuvan hillittömyydet.
Joka vuosi valkokankaiden katveeseen syntyy myös kosteita ja hämäriä nurkkia, joissa alkaa kasvaa epämääräistä aluskasvillisuutta, jota festivaali kutsuu ystävällisesti "oheisohjelmaksi". Seminaareja, työpajoja, saunailtoja, jatkobileitä, yksityisluontoisia elokuvanäytöksiä ja jotain hämähäkkimäistä, mitä sanotaan "verkostoitumiseksi".
Näiden nurkkien katveessa, eräänlaisessa "off-off-Filkkarit"-tilassa ottaa tapahtuakseen Leffavisapeli.
Leffavisapeli syntyi vuonna 2025 Monroen Leffavisan raunioille (ei hätää, Monroen visakin palaa vielä jossain vaiheessa). Leffavisapeli sai alkunsa tarpeesta perinteistä pubivisaa interaktiivisemmalle ja rakenteeltaan kevyemmälle visavaihtoehdolle. Niinpä tuumasta toimeen ja voilá: nyt meillä on lautapeli, johon jokainen pelaaja tuo mukanaan omat kysymyksensä. Voittaja on se, joka tietää parhaiten muiden kysymykset, osaa itse laatia sopivan nokkelia kysymyksiä ja on onnekkain petollisella laudalla.
Mikäpä sopivampi tilaisuus esitellä tätä ainutlaatuista tamperelaisinnovaatiota kuin oma festivaalimme? Jos siis kaipaat hetken lomaa Filkkarihulinasta, tule kanssamme visailemaan! Säännöt pähkinänkuoressa:
Tärkein sääntö on laatia 5 omaa elokuva-aiheista visakysymystä. Niistä on hyvä tehdä kahden pisteen arvoisia eli tavalla tai toisella kaksiosaisia. Näin jokainen pelaaja on samalla viivalla. Voit ottaa osaa omillasi tai joukkueena. Ota huomioon, että jos kukaan ei tiedä vastausta kysymykseesi, tai jos kaikki tietävät, saat miinuspisteen. Vastaavasti, jos vain sopiva määrä pelaajia saa täydet pojot, kysyjäkin tienaa pisteen.
Kysymysvuoro etenee myötäpäivään. Pelilaudalla on ruutuja, joissa pakasta on nostettava kortti. Näissä korteissa on milloin erikoiskysymyksiä milloin enemmän tai vähemmän haastavia tehtäviä.
Ja näin edetään. Pelin järjestäjä toimittaa paikalle visatarpeet ja tarkemmat säännöt (jotka ovat lähinnä pilkunviilausta). Tähän mennessä järjestetyissä peli-illoissa on kaikilla ollut tosi hauskaa, joten älä jää tästä paitsi!
Tervetuloa ja hyviä Filkkareita!