Elokuvakerho Monroe esittää:
Werner Herzogin Nosferatu - yön valtias (1979, 1 h 47 min)
28.10. klo 21 Arthouse Cinema Niagara. Liput 10 e. 35 mm:n filmikopio. Alustus elokuvaan alk. klo 21.
Yleissivistävän kulttuuriyhdistyksemme "kauhun kuukauden" (seuratkaapa Instaamme!) huipentaa ylihuomenna 1970-luvun hienoimpiin ja kestävimpiin kauhuelokuviin ilman muuta lukeutuva Nosferatu, saksankielisen kulttuurialueen tärkeimmän elävän taiteilijan, Werner Herzogin (s. 1942), ohjauksena.
Näyttelijänä suurelle yleisölle Mandalorianista ja Reacherista tuttu Herzog on Saksan uuden aallon kulmakivi yhdessä Rainer Werner Fassbinderin, Wim Wendersin ja Volker Schlöndorffin kanssa. Joukon omaperäisin visionääri ja tinkimättömin oman tien etsijä on ehkä sittenkin luonut monessakin mielessä edellä mainituista kestävimmän uran. Ja jatkaa edelleen hellittämättömästi maailman ja ihmissielun kartoitustyötään, mistä olkaamme kiitollisia.
Mykistävän runollinen ja ilmapiiriltään tiheä Nosferatu on Herzogin kommentti saksalaiseen elokuvahistoriaan ja sen perintöön uudintaessaan Murnaun klassikon väreissä ja puhuttuna versiona pääosassa vampyyrimäisiä piirteitä itsekin omannut mielipuoli Klaus Kinski.
Suggeroivan ja eksistentiaalisia piirteitä sisältävän taideteoksen avaa kerhomme tango- ja kauhuelokuvamaisteri Niilo Rantala:
"Kuolemasta ja hulluudesta ei ole toistettavaksi” kirjoittaa Klaus Kinski räjähdysmäisessä omaelämäkerrassaan ”Tarvitsen rakkautta”. Onko kuitenkin? Werner Herzogin ohjaama ja Kinskin tähdittämä kauhuklassikon uudelleenversiointi vuodelta 1979 on parasta katsottavaa lokakuisen illan hämärissä. Siksi Elokuvakerho Monroe järjestää elokuvasta näytöksen Niagarassa lauantaina 28.10. Tule ja katso, miltä legendaarinen vampyyrielokuva näyttää väreissä ja äänillä, kulttiohjaaja Werner Herzogin tulkitsemana!
Vuonna 1922 maailman valloitti F.W. Murnaun mykän kauhun klassikkoelokuva Nosferatu, joka lukeutuu kiistatta maailman merkittävimpien vampyyrielokuvien joukkoon. Elokuvan vampyyrihahmo kuuluu kuvallisesti lainatuimpiin kauhu-ikoneihin ja teoksen visuaalisuutta on sittemmin pidetty merkkipaaluna saksalaisen ekspressionismin kentällä.
Aikaa kului, maailma muuttui ja elokuvataide sen mukana. Rajoja rikkovilla elokuvillaan maailmaa järkyttänyt kulttiohjaaja Werner Herzog ei antanut Nosferatun levätä rauhassa. Herzogin mielestä Nosferatu oli hienoin ikinä Saksassa tehty elokuva eikä nuori megalomaanikko malttanut olla tekemättä siitä omaa versiotaan. Kuolemaa kylvävän vampyyrin rooliin Herzog vaati ja sai Klaus Kinskin: kiihkeän näyttelijäneron, jota Herzog kutsui ”rakkaaksi vihollisekseen”.
Lopputuloksena syntyi yksi elokuvahistorian mielenkiintoisimmista ”remakeista”. Herzogin Nosferatu on klassinen kauhusatu - unenomainen tutkielma kuolemasta ja kuolemattomuudesta. Kinskin kanssanäyttelijöinä nähdään eurooppalaisen elokuvan kirkkaimpia tähtiä aina Bruno Ganzista Isabelle Adjaniin. Musiikkina kuullaan Wagnerin lisäksi Herzogin luottoyhtye Popol Vuhia, joka loihti äänimaiseman myös Aguirren ja Fitzcarraldon kaltaisiin Herzog-klassikoihin.
Kauhuelokuvista kiinnostuneille elokuva kuuluu yleissivistykseen - varsinkin nyt, kun nouseva ohjaajatähti Robert Eggers (The Witch, Lighthouse) julkaisee ensi vuonna elokuvasta oman tulkintansa.
Mutta mitä mieltä elokuvasta oli itse Nosferatun roolissa nähtävä Klaus Kinski? Ainakin ohjaaja Herzog oli hänen mukaansa ”viheliäinen, pahansuopa, kateellinen, äärettömän saita ja rahanahne, ilkeä, sadistinen, salakavala, uhkaileva, pelkurimainen ja läpeensä valheellinen ihminen. Hänen ”lahjakkuutensa” koostuu pelkästään siitä, että hän kiusaa avuttomia luontokappaleita, rääkkää ne tarvittaessa hengiltä tai yksinkertaisesti murhaa ne. Hän ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin omasta surkeasta urastaan niin sanottuna elokuvantekijänä.” (Klaus Kinski Werner Herzogista omaelämäkerrassaan ”Tarvitsen rakkautta”, suom. Markku Mannila)