Painajainen ennen joulua (The Nightmare Before Christmas) viettää tänä jouluna 20-vuotisjuhliaan. Ilmestyessään se aiheutti melkoisen sensaation: ensimmäinen suuri nukkeanimaatio miesmuistiin nousi sekä kriitikoiden että yleisön suosikiksi. Painajainen ennen joulua syntyi kukkeinta luomisvaihettaan (joka päättyisi jo seuraavana vuonna ilmestyneeseen Ed Woodiin) eläneen Tim Burtonin aloitteesta, mutta on yhtä paljon Burton-elokuva kuin Kadonneen aarteen metsästäjät on George Lucas -filmi. Ohjaaja Henry Selick on arvioinut Burtonin olleen kuvauksissa paikalla kaikkiaan ehkä viikon verran kolmivuotisen tuotannon aikana.
Kiitokset elokuva-arkistolle tämän nukkeanimaation merkkipaalun tuomisesta hyväkuntoisena filmikopiona nähtäville juuri joulun alla - joskaan kaikki paikalla olleet eivät täysin ymmärtäneet tilaisuuden harvinaislaatuisuutta, vaan kokivat mahdottomaksi erottaa Orionin teatteriympäristöä ja omaa olohuonetta toisistaan.
Kiistaton nimittäin on Painajainen ennen joulua -teoksen klassikkoasema. Kiistaton, vaikka sitä miten kritisoisi, ja kritiikille löytyy kyllä sijaa. Kuluneet parikymmentä vuotta ovat olleet yllättävän ankaria aikanaan shokeeraavan omaperäiselle ja tuoreelle elokuvalle. Sen raivaamia polkuja on sittemmin tallattu sen verran, että alkuperäisyyden terävin kärki on päässyt katkeamaan. Vaikka kauhutarina- ja elokuvaperinteestä kumpuavat hahmot ovat omintakeinen joukko friikkejä, vain muutamalle on riittänyt aitoa luonnetta. Burtonin parhaita keksintöjä on satumaailmojen löytyminen niiden kansoittamista kaupungeista kuten Halloweentown ja Christmas Town. Sen sijaan tarina Halloweenin kaupungin ruhtinaan, Jack Skellingtonin, hankkeesta piristää loppuvuoden tunnelmia ryöstämällä Joulupukki ja omia joulu, on yllättävän simppeli ja suoraviivainen.
Kuten Coraline sittemmin vahvisti, Henry Selick on ennen muuta nerokas animaattori ja ynpäristöjen luoja, mutta vähäisempi lahjakkuus tarinankertojana. Painajainen ennen joulua kiehtoo aikansa hahmoillaan, animaation sulavuudella ja maailman outoudella, mutta jossain vaiheessa huomio alkaa kiinnittyä yhä enemmän juonenkuljetuksen monotoniseen rytmiin ja aina pimeän kuvamaailman toisteisuuteen. Yllätys on, miten vähän Halloween-maailman otuksilla on lihaa luittensa ynpärillä, lukuun ottamatta juuri Jackia, jolla sitä ei ole fyysisesti ollenkaan. Kaksinaamainen pormestari on vielä onnistunut, mutta jo Jackiin rakastunut Sally jää harmillisen taka-alalle. Omituisesti elokuvassa on tunnelmaa, mutta ei oikein tunnetta.
Teknisesti briljantin animoinnin ohella tämän musikaalin huomattavinta antia on sen musiikki. Sekin on teknisenä suorituksena voimannäyttö säveltäjä-sanoittaja Danny Elfmanilta, joka tekee vielä Jack Skellingtonin lauluosuudetkin ja lukeutuu siten elokuvan päätekijöihin. Stephen Sondheimin jalanjälkiä kulkien Elfman tekee miehen työn, joskin aivan parhaat hetket ("This Is Halloween", "What's This?") sijoittuvat alkupuolelle. Elfman itse sanoo elokuvan laulujen kirjoittamista elämänsä helpoimmaksi työksi.
Viime viikolla päättyneen MonroeCup 2:n vei nimiinsä viimeisessä visassa Savage Streetsin ohi kirineet Iguaanit. Onneksi olkoon! Samoin onnittelut viimeisen visan voittaneille Kongon kingeille, joka ainoana tällä kaudella ylsi kahteen osakilpailuvoittoon. Kiitos ihan jokaiselle syksyn aikana osallistuneelle!
Leffavisa vetäytyi eilisen erikoisvisan jälkeen joulutauolle, ja palaa kiusaksenne joskus tammikuussa 2014! Hyvää kaikille joulua ja uutta vuotta!
Toivottaa Monroen visajaosto
MONROECUP 2, syksy 2013
1. Iguaanit 6+2+3+5+5+5=24
2. Savage Streets 2+4+6+5+5+3=23
3. Some like it not 1+3+2+5+2+5=17
4. Kongon kingit 0+0+1+6+3+6=16 5. Silmäpuoli Peter Lorre 1+1+6+2+1+2=12
Team Tremors (0+0+1+0+0)
HLBTIQA e.t.c. OVERLORDS (0+5+0+0+0)
Tähtienväliset silakat (0+1+0+0+0)
"EUROPA-visa" 4.12. (max. 47 pt.)
1. Kongon Kingit 22 pt.
2. L'Iguan 21 pt.
2. Some Like it Not 21 pt. (ratkonta)
4. Savage Streets 19 pt.
5. Peter Lorren Silmät 14 pt.
6. Zompa Ripasso 2 pt.
Peruskierros (15 pt.):
1. Mistä elokuvasta tämä tangoklassikko on tuttu? On kaksi vaihtoehtoa. (1 pt.) https://www.youtube.com/watch?v=qOnU-TRRmSE
2. Victor Erice, "Espanjan Malick", on ohjannut viiden vuosikymmenen aikana kolme täyspitkää elokuvaa - mitkä? (3 pt.)
3.
Yhdistä elokuva sen ohjaajaan: A) Maisema usvassa B) Yli vuorten C) Ei
kenenkään maa D) Mustalaisten aika - 1) Danis Tanovic 2) Cristian Mungiu
3) Emir Kusturica 4) Theo Angelopoulos (4 pt.)
4. Cannesin Kultaisen
Palmun on nyt voittanut kahtena peräkkäisenä vuonna ranskalainen
elokuva, jonka ohjaaja ei ole ranskalainen. Mitkä ovat nämä
kaksi elokuvaa ja niiden ohjaajien kotimaat (alkuperämaat)? (4 pt.)
5. Françoise
Dorléac näytteli Truffaut'n Pehmeässä ihossa ja Polanskin Umpikujassa,
mutta kuoli sitten 25-vuotiaana. Minkä niminen on hänen kuuluisa
näyttelevä pikkusiskonsa? (1 pt.)
1. Auringon polttamat (Nikita Mihalkov) TAI Satujen satu (Juri Norstein)
2. Mehiläispesän henki, Etelä, Unelma valosta
3. A/4, B/2, C/1, D/3
4. Rakkaus/Amour ja Adèlen elämä, osat 1 ja 2; Itävalta ja Tunisia
5. Catherine Deneuve
6. Dardennen veljekset
7. Marlene Dietrich
A vai B? (10 pt.)Joukkueet valitsevat joko A-kysymyksen (1 pt.) tai B-kysymyksen (2 pt.)
8. A) Kenen lempinimi on "Kitisen Kane"? B) Mikä oli Orson Wellesin ensimmäinen Euroopassa valmistunut ohjaus?
9. A) Mikä on Pedro Almodovarin uusin ohjaus? B) Kuka on Portugalin kuuluisin ja maailman vanhin elokuvaohjaaja?
10.
A) Kuka esittää pääroolissa mafiapomoa elokuvassa 22 Bullets? B) Ketä
ranskalaista pidetään Italian neorealistien selkeimpänä edeltäjänä?
11.
A) Mistä elokuvasta Mads Mikkelsen palkittiin Cannesin parhaana
näyttelijänä? B) Kenen tsekkiläisen animaatiolegendan päätöihin lukeutuu
Käsi v:lta -66?
12. A) Kuka kaksinkertainen
Oscaristi tähditti Bertoluccin 1900-eeposta? B) Kuka on pääosassa
Giuseppe Tornatoren ohjauksessa Legenda nimeltään 1900?
Vastaukset:
8.
A) Peter von Baghin B) Salainen raportti/Mr. Arkadin (-55): HUOM.
Othellosta (-52) kuvattiin niin suuri osa Marokossa, että sitä ei
kelpuuteta vastaukseksi
9. A) Matkarakastajat B) Manoel de Oliveira (105 v. 11.12. - Monroe onnittelee!)
13. Europa, Max von Sydow
14. JCVD, Jean-Claude Van Damme
15. Loma Roomassa, Audrey Hepburn
16. Peili, Andrei Tarkovski
17. Milanon ihme, Vittorio De Sica
Vihjeet (12 pt.)
18. Mikä elokuva?
4
pt. II maailmansotaan sijoittuva elokuva sai ensi-iltansa 1990. Se
voitti Saksalle Golden Globen parhaana ulkomaalaisena elokuvana, mutta
sen ohjaaja oli puolalainen: elokuva ei saanut vastaavaa
Oscar-ehdokkuutta, koska Saksa ei ilmoittanut sitä kisaan, mutta ohjaaja
sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta käsikirjoituksesta.
2
pt. Ohjaaja-käsikirjoittaja oli Agnieszka Holland. Elokuva pohjautui
Solomon Perelin kirjaan. Kotimaassaan Saksassa penseät arviot saanut
elokuva nousi USA:ssa yhdeksi historian menestyneimmistä
saksalaiselokuvista.
1 pt. Marco Hofschneider
näyttelee nuorta juutalaispoikaa, joka vainoista selvitäkseen kätkee
syntyperänsä ja liittyy Hitler Jugendiin. Sivuosissa nähdään Julie Delpy
ja André Wilms.
- Europa, Europa
19. Mikä elokuva?
4 pt. Se sai ensi-iltansa vuonna -52. Pääosissa Ingrid Bergman, Alexander Knox, Ettore Giannini ja Giulietta Masina
2 pt. Se oli Strombolin vanavedessä Bergmanin ja Roberto Rossellinin toinen yhteistyö.
1
pt. Ingrid esittää suurlähettilään vaimoa, joka poikansa kuoleman
jälkeen auttaa karannutta rikollista ja päätyy itse vankilaan.
- Europa '51
20. Mikä elokuva?
4 pt. Siinä kuullaan Zbigniew Preisnerin Hymni Euroopan yhdentymiselle.
2 pt. Vuonna 1993 valmistuneen elokuvan pääosassa on Juliette Binoche.
1 pt. Se on Krzysztof Kieslowskin maineikkaan trilogian ensimmäinen osa.
- Kolme väriä: Sininen
RATKONTA
1.
(Joukkueet vastaavat molempiin kohtiin: A on ratkaiseva, mutta jos
siinä päädytään tasatilanteeseen, B ratkaisee) Hurjapäät-sarjan tähti
Paul Walker kuoli marraskuun viimeisenä päivänä. A) Missä kahdessa
Oscar-ehdokkuuksia keränneessä elokuvassa Walker näytteli? B) Minkä
ikäisenä Walker kuoli?
- A) Isiemme liput ja Pleasentville B) 40
Visa 11.12. “Jouluvisa: Animaatio” (max. 46 pt.)
TULOKSET:
1. Peter Lorren Silmät 28 pt.
2. Savage Streets 21 pt.
3. Some Like it Not 20 pt.
4. Zompa Ripasso 20 pt. (ratkonta)
5. Isäni on turboiguaani 19 pt.
6. Will Smithin pojat 18 pt.
7. Kongon Kingit 16 pt.
Perustrivia (16 pt.):
1. Kuka ohjasi oscaroidun klassikon Naapurit/Neighbours olympiavuonna -52, ja mitä animaation lajia se edustaa? (2 pt.)
2. Minkä tarinansa Joann Sfar on sekä julkaissut sarjakuvana että ohjannut animaatioelokuvaksi? (1 pt.)
3. Minkä studioiden tuotantoa ovat seuraavat tietokoneanimaatiot: A) Ötökän elämää B) Antz C) Bolt D) Yli aidan/Over the Hedge? (4 pt.)
4. Yhdistä toisiinsa elokuvat ja niiden animointitavat: A) Väärät housut B) Satujen satu C) Tin Toy D) Frankenweenie - 1) Pala-animaatio 2) Tietokoneanimaatio 3) Nukkeanimaatio 4) Vaha-animaatio (4 pt.)
5. Monivalintaa! Minä vuonna valmistui ensimmäisen animaatioelokuvan manttelia kantava Humorous Phases of Funny Faces: A) 1900 B) 1906 C) 1914 D) 1922? BONUS: 3 pt., jos tietää ohjaajan nimen. ( 4 pt.)
7. A) Mikä oli maailman ensimmäinen kokoillan piirretty elokuva? B) Kuka on ohjannut elokuvat Bellevillen kolmoset ja Illusionisti?
8. A) Mikä Disney-elokuva perustuu Carlo Collodin tarinaan? B) Mikä oli Brad Birdin esikoisohjaus?
9. A) Mikä voitti viime keväänä vuoden 2012 parhaan pitkän animaation Oscarin? B) Ellen DeGeneris pilailee usein sillä, että hänen ainoalle työlleen ääninäyttelijänä ei ole tehty jatko-osaa toisin kuin melkein kaikille muille. Mikä elokuva on kyseessä?
10. A) Minkä nimistä palkintoa jakaa vuosittain Los Angelesin kansainvälinen animaatiofilmiyhdistys? B) Mikä jäi nuorena kuolleen Satoshi Konin viimeiseksi ohjaukseksi?
11. A) Mikä on Mel Gibsonin ainoa äänityö animaatiossa? B) Mikä on Diane Jacksonin kuuluisin animaatio-ohjaus?
VASTAUKSET
7. A) Lumikki ja seitsemän kääpiötä (pelkästä ‘Lumikista’ saa ½ pt.) B) Sylvain Chomet
8. A) Pinokkio B) Rautajätti (The Iron Giant)
9. A) Brave - Urhea B) Nemoa etsimässä (Finding Nemo)
16. Tapaus Punahilkka/Hoodwinked!, Patrick Warburton; Fletchiä
Vihjeet (12 pt.)
17. Mikä elokuva?
4 pt. Tämä animaatio saapui ensi-iltaan vuonna 1955. Se on maailman ensimmäinen scopena kuvattu animaatioelokuva, ja se loppuu joulukuusen äärelle.
2 pt. Se on Disney-yhtiön 15. pitkä animaatio. Päärooleissa kuultiin Barbara Luddya ja Larry Robertsia, sivuosassa laulajatähti Peggy Leetä. 4 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva tienasi USA:ssa 93 miljoonaa.
1 pt. Sen kuuluisimmassa kohtauksessa päähenkilöt syövät spagettia.
- Kaunotar ja kulkuri
18. Mikä brittielokuva?
4 pt. Se valmistui vuonna 1954. Ohjaajina toimivat Joy Batchelor ja John Halas. Sen uusintaversiosta on määrä tulla Andy Serkisin esikoisohjaus.
2 pt. Se perustuu George Orwellin vuonna 1945 ilmestyneeseen romaaniin.
1 pt. “Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”
- Eläinten kapina (Eläinten vallankumous)/Animal Farm
19. Mikä elokuva?
4 pt. Se täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Se saavutti Oscar-ehdokkuuden sarjassa parhaat erikoistehosteet. Pääroolin ääninäyttelee Chris Sarandon.
2 pt. Ohjaajana toimi Henry Selick.
1 pt. Musiikista, lauluista ja päähenkilön laulusuorituksista vastannut Danny Elfman palkittiin Grammylla, mutta ei saanut Oscar-ehdokkuutta.
- Painajainen ennen joulua
RATKONTA
1. Kuinka monta henkilökohtaista Oscar-palkintoa Walt Disney voitti tuottajanuransa aikana, poislukien kunnia- ja erikoispalkinnot?
1. Hudson Hawks 24,5 (0+0+0+0+6)
2. Iguaanin elämä 18,5 (rv) (6+2+3+5+5) 2. Savage Streets 18,5 (2+4+6+5+5)
4. Kongon kingit 17 (0+0+1+6+3)
5. Some like it not 16(1+3+2+5+2) 6. Silmäpuoli Peter Lorre 15 (1+1+6+2+1)
7. Zomba Ripasso 11,5 (4+1+5+1+1)
8. Kannibaalien polttouhrit: 8,5 (0+0+0+0+1)
---
Terence & Bud + some guy (0+0+4+0+0)
Team Tremors (0+0+1+0+0)
HLBTIQA e.t.c. OVERLORDS (0+5+0+0+0)
Tähtienväliset silakat (0+1+0+0+0)
Visa 27.11. “BIOPICS” (max. 38 pt.)
Perustrivia (8 pt.):
1.
Daniel Day-Lewis on palkittu Oscarilla kolmesti. Yksi noista rooleista
poikkeaa kahdesta muusta: miksi ja missä elokuvassa? (2 pt.)
2.
Vuonna 1977 valmistui Anthony Quinnin tähdittämä kolmetuntinen eepos
The Message eli Pyhä sota. Mitä elämäkertaelokuvaksi erikoista
elokuvassa on? (1 pt.)
3. Mistä syystä valmisteilla oleva venäläinen elämäkertaelokuva Pjotr Tshaikovskista on kohuelokuva jo nyt? (1 pt.)
4. Ketkä rokkarit näyttävät valkokankaalla A) Lou Diamond Phillipsiltä B) Gary Buseyltä C) Dennis Quaidilta? (3 pt.)
5. Kenestä Mark Donskoi teki klassisen elämäkertatrilogian, jonka päätösosa kantaa otsikkoa Elämäni yliopistot? (1 pt.)
VASTAUKSET
1. There Will Be Blood; ainoa triosta, joka on fiktiivinen hahmo.
2. Sen päähenkilöä, profeetta Muhammedia, ei näytetä kertaakaan. (Quinn näyttelee päähenkilön setää.)
3. Vallitsevan lainsäädännön takia elokuva väittää, ettei säveltäjä ollut homo.
4. A) Ritchie Valens B) Buddy Holly C) Jerry Lee Lewis
5. Maksim Gorkista
A vai B? (10 pt.)
6.
A) Ketä tosihenkilöä Julia Roberts esitti Oscarin arvoisesti? B) Kuka
Laineen Tuntemattomista sotilaista erosi viime viikonloppuna pysyvästi
vakinaisesta palveluksesta (roolihahmo)?
7.
A) Tim Burton on tehnyt yhden elämäkertaelokuvan. Kenestä? B) Ketä
ranskalaista esittämällä alkuperäinen “Arpinaama” Paul Muni voitti
Oscarin?
8. A) Ketä Forest Whitaker esitti elokuvassa Last King of Scotland? B) Kuka esittää nimiosaa elokuvassa Camille Claudel 1915?
9. A) Kuka oli Robert Downey Jr:n läpimurtorooli? B) Kenestä tai minkälaisesta ihmisestä kertoo The Flying Scotsman?
10.
A) Ketä Tommi Korpela näyttelee elokuvassa Putoavia enkeleitä? B) Judi
Dench ja Kate Winslet ovat näytelleet samassa elokuvassa samaa henkilöä.
Ketä?
VASTAUKSET
6. A) Erin Brockovich B) Kapteeni (Jorma) Kariluoto (esittäjänään Matti Ranin, RIP)
7. A) Ed Wood Jr:sta B) Emile Zolaa
8. A) Idi Aminia B) Juliette Binoche
9. A) Charles Chaplin B) Graeme Obreesta/polkupyöräilijästä
10. A) Lauri Viitaa B) Iris Murdochia
Äänet (8 pt.):
11. Mistä elokuvasta? (1 pt.)
12. Mistä elokuvasta? (1 pt.)
13. Elokuva ja klipin päänäyttelijä? (2 pt.)
14. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)
15. Mistä elokuvasta, ja kenestä elokuva kertoo? (2 pt.)
4
pt. Henry Kingin ohjaus valmistui vuonna 1944. Oli kaupallinen floppi,
mutta voitti 5 Oscaria, mm. käsikirjoituksesta ja kuvauksesta.
2
pt. Nimiroolin tehnyt Alexander Knox oli myös ehdolla
presidentillisestä esityksestään USA:n I maailmansodan aikaisena
johtajana.
1 pt. Elokuvalla on sama nimi kuin Tom Hanksin vastanäyttelijällä Cast Awayssä.
- Wilson (Woodrow Wilson)
2. Kuka kirjailija?
4 pt. Hänestä tehtiin elämäkertaelokuva vuonna 1996, nimiroolissa Max von Sydow.
2 pt. Elokuvan ohjasi Jan Troell. Kirjailija eli 92-vuotiaaksi ja palkittiin Nobelilla 1920.
1 pt. Hän on Norjan kaikkien aikojen suurin kirjailija, pääteoksia mm. Nälkä ja Maan siunaus.
- Knut Hamsun
3. Kuka henkilö?
4 pt. Martin Scorsese esitti häntä Kurosawan Unissa.
2 pt. Tim Roth esitti häntä Robert Altmanin elämäkertaelokuvassa. Hänen sukunimensä lausutaan aina väärin.
1
pt. Häntä ovat esittäneet myös Jacques Dutronc ja Kirk Douglas.
Yhdeksän vuotta sitten marraskuussa murhattu hollantilainen
elokuvaohjaaja oli tämän legendan sukulainen.
- Vincent van Gogh
RATKONTA
1. Kuinka paljon Spielbergin Lincoln tienasi USA:n kassaluukuilla?