torstai 16. maaliskuuta 2017

Visa 15.3. Vieraalla maalla

1. Kongon Kingit - 51,5 pt.
2. Last Iguana Standing - 37,5 pt.
3. Lymyilevä Hudson Mies - 31,5 pt.

PERUS (16 pt.)

1. Missä vieraissa maissa Indiana Jones seikkailee elokuvassa Kadonneen aarteen metsästäjät (3pt.)
2. Kuka ohjasi vuoden 2014 elokuvan Turisti? (1pt.)
3. Mistä kuvitteellisesta kriisiin ajautuneresta maasta Tom Hanks on kotoisin elokuvassa Terminaali? (1pt.)
    a) Genovia b) Krakozia c) Zubrowka
4. Missä kolmessa Woody Allenin elokuvan nimessä mainitaan eurooppalainen kaupunki (3 pt.)
5. Ketkä kaksi näyttelevät serkuksia Marion Cotillardin rinnalla elokuvassa The Immigrant (2013)? (2 pt.)
6. Ketkä kaksi näyttelijää ajavat maailman ympäri moottoripyörillä tv-minisarjassa Long Way Round? (2pt.)

7. Mikä elokuva?
4pt.
Se ilmestyi vuonna 2010
Siinä oopperalaulajana paremmin tunnettu William Shimell näyttelee brittiläistä promootioreissulla olevaa kirjailijaa.
Elokuvan päähenkilöiden lisäksi myös elokuvan ohjaaja oli elokuvaa tehdessään vieraalla maalla.
2pt.
Sen naistähti voitti parhaan näyttelijättären palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla 2010.
Elokuva sijoittuu Toscanaan.
1pt.
Elokuvan Iranilainen ohjaaja kuoli viime heinäkuussa.
Sen naistähtenä nähdään Juliette Binoche.

ÄÄNET (17 pt.)

8. Mikä elokuva? https://m.youtube.com/watch?v=jfUUZrWnQSw (0:00-1:02) (1pt.)
9. Mikä elokuva? Kuka puhuu? https://m.youtube.com/watch?v=7_PX1cVuaVA (0:00-0:25) (2pt.)
10. Mikä elokuva? Kuka ohjannut? https://www.youtube.com/watch?v=Kd2Gqx8YS4g (0:00 - 0:47) (2pt.)
11. Mikä elokuva? Ketkä kaksi puhuvat? https://m.youtube.com/watch?v=ygxEPkufryI (0:00-1:04) (3pt.)
12. Mikä elokuva? Kuka miespääosassa? Kuka ohjannut? https://m.youtube.com/watch?v=lZ397XS9r1c (0:00-1:03) (3pt.)
13. Mikä elokuva? Kuka äänessä? https://m.youtube.com/watch?v=2-bvNttwAUc (0:10-1:18) (2pt.)

14. Mikä elokuva?
4pt.
Ohjaajana toimi Amerikkaan emigroitunut itävalta-unkarilainen.
Tämä elokuva oli tuotteliaan ohjaajansa n. 135 elokuva
Se sai 8 Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti 3.
Elokuvassa näyttelevät mm. näkymätön mies, naurava mies ja viheltelevä mies
2pt.
Vaikka elokuvan tähtiparia ylistettiin poikkeuksellisesta kemiasta, he eivät näytelleet samassa elokuvassa enää koskaan.
Elokuva ilmestyi vuonna 1941.
1pt.
Elokuva sijoittuu Marokkoon toisen maailmansodan aikaan.
Käsikirjoitus perustui näytelmään nimeltä "Everybody comes to Rick's"

A/B (16 pt.)

15. A) Missä elokuvassa Julie Delpy toimii oppaana vieraalle maalle matkustaneelle Ethan Hawkille?
15. B) Missä elokuvassa Julie Delpy toimii oppaana vieraalle maalle matkustaneelle Adam Goldbergille?
16. A) Missä elokuvassa etsitään rantaparatiisia Mobyn tahtiin?
16. B) Missä elokuvassa Samantha Morton heiluu ympäri Espanjaa kuolleelta poikaystävältä saadun kasetin tahtiin?
17. A) Missä vuoden 2015 elokuvassa Euroopassa lomaansa viettävät Tilda Swinton, Matthias Schoenaerts, Ralph Fiennes ja Dakota Johnson
17. B) Missä vuoden 1969 elokuvassa Euroopassa lomaansa viettävät Romy Schneider, Alain Delon, Maurice Ronet ja Jane Birkin
18. A) Missä vuoden 1953 elokuvassa amerikkalainen toimittaja kohtaa prinsessan yhdessä Euroopan pääkaupungeista?
18. B) Kuka Lost-tähti näyttelee amerikkalaista tanssinopettajaa suomalaisessa elokuvassa Hulluna Saraan?
19. A) Missä elokuvassa mainostetaan japanilaista viskiä sanoin "For relaxing times, make it Santory time"?
19. B) Minkä nimiselle alueelle William Lee matkustaa elokuvassa Naked Lunch?
20. A) Missä elokuvassa Russell Crowelle ja Marion Cotillardile kehkeytyy romanssi Provencelaisella viinitarhalla?
20. B) Missä Ian McEwanin romaaniin perustuvassa elokuvassa Venetsiaan matkustanut brittipariskunta sekaantuu Christopher Walkenin ja Helen Mirrenin omituisen kieroutuneeseen parisuhteeseen?

21.
4pt.
Missä vuoden 1982 elokuvassa vieraalle maalle eksynyt muukalainen soittelee epätoivoisesti kotiin?
2pt.
Elokuvan käsikirjoittanut Melissa Mathison kirjoitti pitkästä aikaa viime kesänä käsikirjoituksen saman ohjaajan uusimpaan elokuvaan.
Elokuvasta tuli ilmestyessään maailman eniten tuottanut elokuva.
Sen sivuosassa nähdään nuori Drew Barrymore.
1pt.
Elokuvan on ohjannut Steven Spielberg ja se kertoo avaruusolennon yrityksestä palata kotiin.

https://www.instagram.com/elokuvakerho_monroe/

VASTAUKSET

KUVAT

A. Salainen agentti 007 ja tohtori No (Dr. No, 1962), Sean Connery / Ursula Andress
B. Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation, 1985), Chevy Chase / Beverly D'Angelo / Dana Hill / Jason Lively
C. Amélie (Le fabuleux destin d'Amélie Poulain, 2001), Audrey Tautou / Mathieu Kassovitz / joku Ranskalainen
D. Silence (2016), Andrew Garfield
E. The Two Faces of January (2014), Viggo Mortensen, Kirsten Dunst
F. Kuuma aurinko (Plein soleil, 1960), Alain Delon
G. Ammatti: reportteri (Professione: reporter / The Passenger, 1975), Jack Nicholson
H. Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä (Eat Pray Love, 2010), Julia Roberts / Javier Bardem
I. Aguirre – jumalan viha (Aguirre, der Zorn Gottes, 1972), Klaus Kinski
J. Suoraa toimintaa (Missing in Action, 1984), Chuck Norris
K. The New World (2005), Colin Farrell / Q’orianka Kilcher
L. Kauhunkierre (Don't Look Now, 1973), Donald Sutherland, Julie Christie

PERUS (16 pt.)

1. Peru, Nepal, Egypti
2. Ruben Östlund
3. b) Krakozia
4. Midnight in Paris, To Rome with Love, Vicky Christina Barcelona
5. Joaquin Phoenix, Jeremy Renner
6. Evan McGregor, Charley Boorman
7. Iltapäivä Toscanassa

ÄÄNET (17 pt.)

8. Viaraalla Maalla
9. Italian Job, Michael Cane
10. Uuno Epsanjassa, Ere Kokkonen
11. The Trip to Italy, Steve Coogan, Rob Brydon
12. The Frantic, Harrison Ford, Roman Polanski
13. Apocalypse Now, Martin Sheen
14. Casablanca

A/B (16 pt.)

15. A) Before Sunset
15. B) - 2 yötä pariisissa
16. A) - The Beach
16. B) - Morvern Callar
17. A) - A Bigger Splash
17. B) - Vaarallinen loma (La Piscine / The Swimming Pool)
18. A) - Loma Roomassa (Roman Holiday)
18. B) - Emilie de Ravin
19. A) Lost in Translation
19. B) - Interzone
20. A) - A Good Year - Mainio vuosi
20. B) - Comfort of Strangers
21. - E.T.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti