Myöhään yöhön valvojat kerjäävät ikävyyksiä. Huonot uutiset saapuvat aina keskellä pimeyttä, kun lukee Neil Gaimanin Death-sarjiksia. Oma vika. Robin Williams on kuollut, vaikka hän on ollut kuolematon jo vuosikymmeniä. Se ei tunnu mahdolliselta, mutta maailma on täynnä virheitä.
Kukaan ei ruumiillistanut naurua viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana, "meidän aikanamme", kuten Robin Williams. Paitsi ehkä Jim Carrey, mutta todetkaamme vain kunnioittavasti, että Robin oli kaikista suurin. Hänen naurunsa oli erityistä. Robinin komiikkaa katsellessa ja kuunnellessa nauroi samaan aikaan useammalle kuin yhdelle asialle. Siinä sen erityisyys, hän surffasi naurettavuuksien laineilla aina kahdella laudalla samanaikaisesti: pop-kulttuuriviittaukset naittuivat merkillisesti yhteen jonkin ihmisyyttä koskevan syvällisen huomion kanssa tavalla, jota monet jäljittelivät, mutta mihin kukaan muu ei saanut aivan samaa sävyä.
1987, ensikosketus. Hyvää huomenta, Vietnam -elokuvan julisteet ja videokasettien kansilehdet herättävät jotenkin imelän mielikuvan laimennetusta, geneerisestä sotafarssista. Mutta pääosaa esittävä näyttelijä nykäisee ensi sekunnilla pään puoli metriä lähemmäs teeveetä: nyt on tapahtumassa jotain. Konekiväärin rytmillä sinkoavat letkautukset saavat pään pyörälle. Puoli sekuntia vitsin jälkeen siitä ei enää muista muuta kuin että se oli hauskinta mitä on koskaan kuullut, sillä seuraava vitsi tekee jo tuloaan. "Adrian Cronauerin" radiojuonnot ovat naurun räjähdyspanoksia huumorin miinakentällä komedian tykkien jylistessä. Menee vuosia ennen kuin tajuan, että leffassa näytteli myös Forest Whitaker. Leffan viimeisessä näytöksessä koomikko vie taajuudet aivan huomaamatta vakavammille korkeuksille, minkään todella muuttumatta. Näyttelijän paatoksen vilpittömyys elää syvällä ihon alla ja luo kontrastin alkupuolen keveydelle.
Sama dialektiikka toistuu tämän jälkeen elokuvasta toiseen. The Fisher Kingissä (1991) Williams tasapainoilee kahdella nuoralla esittäessään vaimonsa kuoleman järkyttämää hullua, jolla ei ääripäiden väliin mahdu mitään: elämä on surrealistinen, donquijotemainen fantasia, jonka alla kytee kuolemantoive. Jotenkin Williams saa uskomaan tähän hahmoon sekä maanisen elämänriemun että tuskaisen depression hetkillä. Kun huligaanit saapuvat bensakanistereineen ja tulitikkuineen viimeiseen kohtaamiseen, Williams vain kiittää kyyneleet silmissä...25 vuotta myöhemmin näyttelijä vaikuttaa riistäneen oman henkensä. Jos pystyy nauramaan elämälle niin hillittömästi, kuinka murskaavasti siitä voi myös ahdistua?
James Liptonin haastattelussa, joka on paitsi älykäs ja rehellinen, myös hauskimpia tapauksia, mitä koskaan on tallennettu, Williams vastaa kysymykseen "mitä muuta ammattia näyttelemisen lisäksi voisit harjoittaa": opettaminen. Suurimmassa mestariteoksessaan Kuolleiden runoilijoiden seura (1989), Williams luo opettajakuvan, josta tulee standardi, mihin kaikkia muita verrataan. Jos ikinä näyttelijä oli syntynyt tekemään jotain roolia, niin tässä - mutta Williamsilla oli kyky luoda sama vaikutelma oli rooli mikä tahansa. Tästä esimerkkinä monta luokkaa kevyempi teos Mrs. Doubtfire (1993), jota ei voi kuvitella ilman Williamsia. "Match maker, match maker, make me a match..." Nämä mainitut ovat kaikki aikakautta määrittäviä roolisuorituksia, joista keskusteltiin naurusta tikahtuen. Jumanji (1995) ja Bicentennial Man (1999) muistetaan melkein pelkästään Williamsista. Good Will Hunting (1997) päättää erään vaiheen näyttelijän uralla jonkinlaiseen summaavaan "best of" -suoritukseen. Sitä seuraa usein kireäksi jäävä yritys laajentaa repertuaaria trillerin ja kuolemanvakavan draaman puolelle.
Samaan aikaan kaikelle luomiselle pohjan antava stand up -ura jatkuu koomikon pysyessä voimiensa huipulla. Nauru palaa kirkkaalla liekillä. Robin Williamsin stand up -komiikka on vertaansa vailla olevalle tekniikalle rakentuvaa tajunnanvirtaa, valtava omaksumisen kyky, salamannopeita muuntautumisia ja rytminvaihdoksia, joiden kaltaisia tuskin enää nähdään. Niin paljon hauskaa yhdestä miehestä...
Aah, nekrologien kirjoittaminen imee. Paljon mukavampaa olisi voida kirjoittaa niiden sijasta kaikkitietäviä syntymäuutisia:
"21.7.1951 Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Herra ja rouva Robert Williams ovat saaneet poikavauvan, jonka nimeksi annetaan Robin McLaurin. Onnelliset ja ylpeät vanhemmat kertovat Robinin olevan nerokas koomikko ja näyttelijä, joka tuo miljoonille ihmisille miljoonia nauruja ja samastumisen kokemuksia. He iloitsevat vastasyntyneen asemasta yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä Hollywood-näyttelijöistä, jonka asema koomikoiden esikuvana on horjumaton..."
PS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti