Alkuun ärsyttää joutua kuuntelemaan tyhmyyttään ja tietämättömyyttään ylettömän määrän lapsia hankkineen köyhän brasilialaisnaisen unelmista. Tuntuu, että liikutaan asian vieressä. Elokuvan edetessä alkaa kuitenkin ymmärtää kuinka ja miksi jokaisella osasella on paikkansa kokonaisuudessa.
Säilykepurkki ei uneksi. Ihmiset, jotka niitä valmistavat, uneksivat, mutta eivät säilykkeistä.
Tähän runkoon Säilöttyjä unelmia kasvattaa oksansa Katja Gauriloffin vaikuttavassa dokumentissa, joka, hämmästyttävää kyllä, on esikoisteos. Tavoitteiltaan poikkeuksellisen kunnianhimoinen ja toteutuksensa mittasuhteilta suomalaisittain ennennäkemätön teos valottaa globalisaation mekanismeja sen mitättömimmän yhteisen nimittäjän kautta.
Että yhden säilykepurkillisen valmistusprosessi vaati kuvauksia kymmenessä eri maassa, on sanoma jo itsessään. Tehdäkseen ymmärrettäväksi, mitä tämä tarkoittaa, Gauriloff tarvitsee kasvoja "purkin takaa" kertomaan maailmankatsomuksistaan. He ovat ihmisiä, jotka tuottavat sen sianlihan, kanan, naudan, oliiviöljyn ja tomaatit, jotka yksi säilyke sisällään pitää. Ja kaikkia heitä yhdistää kouluttamattomuus, tavoitteellisuuden puute sekä köyhyys. Esimerkiksi Tanskasta löytyy sikalassa työskentelevä mies, joka on syntymästään asti ollut hieman muita hitaampi; ja puolalaisesta teurastamosta löytyy sataprosenttinen psykopaatti. Heillä kaikilla on tarinansa ja heidän kaikkien kädet ovat koskettaneet päivällistämme.
Elokuvan viesti osataan myös tuoda perille tyylillä. Kameraa (pääkuvaajana työskenteli Heikki Färm) käytetään tarkasti, seurauksena todellisia kompositioita, joiden arkkitehtonisuus hyväilee esteettisiä vaistoja samalla kun ne asettavat maailman johdonmukaiseen järjestykseen. Erityisen hienosti Gauriloff ratkaisee eläinten teurastamisen kuvantamisen. Näiden jokapäiväistä työtä kuvaavien jaksojen katsominen ottaa koville, mutta niillä ei pyritä lyömään katsojan moraalia poskelle. Elokuva asettaa kysymykset, mutta ei pyri syöttämään niihin vastauksia.
Riippumatta kunkin henkilökohtaisista ruokatottumuksista Säilöttyjä unelmia katsoessa ei pääse ummistamaan silmiään jokaisessa kymmenessä kolkassa vallitsevasta luonnottomuudesta ruuantuotannon prosessissa. Voit syödä lihaa, kasviksia tai kalaa (joka muuten puuttuu kuvasta), mutta kuka haluaa ruokansa lautaselle näin teollisen, kylmän ja liukuhihnamaisen prosessoidusti? Se on henkilökohtainen kysymys, ja vastaukset voisivat, voisivat, muuttaa maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti