-->

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Leffavisa 26.9.2018

Visan tulokset (Cup-pisteet suluissa)

  1. Iguaanit 25,5 (13)
  2. Zomba Famiglia 23, toinen sija karsintakierroksella (10)
  3. Ritva Santavuoren elokuvakerho 23 kolmas sija karsintakierroksella (10)
  4. Silverscreen 17,5 (7)
  5. Lymyilevä mies 15 (3)


LEFFAVISA 26.9 (35p)


Kuvakierros: Cujo, Spy Who Loved Me/007 rakastettuni, The Thing, Mrs Doubtfire, The Rock - Paluu helvettiin, Jerry Macuire, Teksasin moottorisahamurhat/Texas Chainsaw Massacre, Predator, Mission Impossible (II).

1 Kierros (11p)

  1. Joaquin Phoenix esittää Jokeria tulevassa sarjiselokuvassa jonka ohjaa Todd Phillips. Mistä tyystin erilaisesta elokuvatrilogiasta ohjaaja Phillips parhaiten muistetaan? (Hangover - Kaamea kankkunen -trilogia) 1p

  1. Uuno Turhapuroissa Uunon toista hulttiokaveria Sörsselsöniä näytteli Simo Salminen. Mutta hahmolla oli myös muita nimiä. Luettele vähintään kaksi. (2p) (Lörssön, Lettunen, Jaska) 2p

  1. Emma Stone jättäytyi pois Greta Gerwigin tulevasta Pikku naisia -elokuvasta. Kuka tuli hänen tilalleen tähän klassikkokirjan uusintaversioon? (Emma Watson) 1p

  1. Jason Statham pätkii jättiläishaita pataan elokuvassa The Meg - Megalodon. Mikä Stathamin oikeassa elämässä tekee hänestä sopivan sankarin tähän kosteaan elementtiin? (Statham on entinen olympiauimari) 1p

  1. Kuka ohjaa seuraavan Bondin? (Gary Fukunaga) 1p

  1. Mikä on tämänvuotinen Suomen Oscar-ehdokas? (Armomurhaaja) 1p

  1. Mikä elokuva?
    4p. Tämä elokuva ilmestyi ensimmäisen kerran 90-luvulla ja kuten moni muukin elokuva viime vuosina, myös tämä tuodaan uudelleenversioituna valkokankaille ensi vuonna. Uudessa elokuvassa näyttelevät mm. Keegan-Michael Key, Seth Rogen ja Beyoncé. Alkuperäisessä elokuvassa sen sijaan esiintyi mm. Rowan Atkinson, James Earl Jones ja Whoopi Goldberg. Elokuva voitti kaksi Oscaria, molemmat musiikista. Toinen oli parhaasta alkuperäissävellyksestä ja parhaasta alkuperäiskappaleesta.
    2p. Tulevan elokuvan ohjaa Jon Favrou. Alkuperäisen elokuvan päärooleissa oli Matthew Broderick ja Jeremy Irons. Elokuvan tunnusmusiikin Oscarin arvoisesti teki Elton John.
    1p. Elokuva on animaatio, jossa suomalaisina ääninä kuultiin Paavo Kerosuo, Jukka-Pekka Palo ja Pirkka-Pekka Petelius. (Leijonankuningas)

    Kierros 2 (10p)
  1. Minkä elokuvan tunnussävel kuullaan seuraavaksi? https://www.youtube.com/watch?v=9tjdswqGGVg (Viimeinen Mohikaani/The Last of The Mohicans) 1p

  1. Ja myös tässä kysytään, että minkä elokuvan minkä elokuvan tunnusmusiikki?

  1. Ja jälleen kysytään, että minkä elokuvan tunnusmusiikki on seuraavaksi kuultava biisi.
    https://www.youtube.com/watch?v=8XDB7GMnbUQ (The Magnificent Seven/7 rohkeaa miestä) 1p
  2. Ja seuraavaksi kuuntelemme lisää musiikkia. Kuka näyttelijä on klipissä äänessä? https://www.youtube.com/watch?v=HU2ftCitvyQ (William Shatner) 1p

  1. Lisää remixauksia. Eli mistä elokuvasta seuraavaksi kuultava ääni on remixattu. https://www.youtube.com/watch?v=42pYj-ZWITk (Isäni on Turbomies/ Jingle All the way) 1p
  2. Mistä elokuvasta on taas seuraavaksi kuultava ääninäyte? https://youtu.be/ouAt_5UO83s?t=49 (Painajainen ennen joulua/Nightmare before Christmas) 1p
  3. Kuka ohjaaja?
    4p. Hän syntyi 20. maaliskuuta 1957 Atlantassa, Georgissa, Yhdysvalloissa. Hänen syntymänimensä on Shelton Jackson, mutta sai hänen nykyisen nimensä, josta hänet tunnetaan jo lapsena. Hän aloitti lyhytelokuvien teon jo 70-luvun lopulla ja ensimmäisen kokopitkän elokuvansa hän teki jo 1986. Hänen toinen elokuvansa School Daze/Koulupäivät ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin 1988. Ohjaajan ensimmäinen elokuva oli nimeltään She's Gotta Have It ja siitä tehtiin remake tv-sarja viime vuonna Netflixille, jonka jokaisen jakson kyseinen ohjaaja myös ohjasi. Hän on ollut ehdolla Oscareissa, mutta ei ole saanut yhtään. Ensimmäinen Oscar-ehdokkuus oli parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja toinen parhaasta kokopitkästä dokumentista. 2015 hänelle myönnettiin Oscar-kunniapalkinto hänen työstään elokuvantekemiseen.

    2p. Seuraavaksi kuullaan pätkä hänen elokuvastaan. (25th Hour)

    1p. Hänen tunnetuimpia elokuviaan on Do the Right Thing, Malcolm X, 25th Hour, Inside Man, ja kesällä ensi-iltaan tullut BlacKkKlansman, jossa ohjaaja tutustui muuan Jasper Pääkköseen, joka houkutteli hänet Suomeen Rakkautta ja Anarkia-festivaaleille. (Spike Lee)
Kolmas kierros (14)

  1. A) Mikä yhdistää Jared Leton, Hillary Swankin ja Sean Pennin Oscar-rooleja? (Seksuaalivähemmistöjä, LGBT) 1p B) Mitä erikoista oli Linda Huntin sivurooli Oscarissa vuonna 1983 Peter Weirin The Year of Living Dangerously/Rakkaus veitsenterällä. (Hän voitti Oscarin näyttelemällä vastakkaista sukupuolta. Myös ainut, joka on tästä saanut Oscarin.) 2p
  2. A) Kuka esittää Captain Marvelia? (Brie Larson) 1p B) Kuka sen sijaan esittää alkuperäistä Captain Marvelia, joka sittemmin nimettiin uudelleen Shazamiksi DC:n tulevassa Shazam!-elokuvassa? (Zachary Levi) 2p

  1. A) Mikä Kristen Stewartin hahmon nimi Twilight-leffasarjassa? (Bella Swan) 1p B) Minkä niminen oli Jennifer Lawrencen hahmo Nälkäpeli-elokuvasarjassa? (Katniss Everdeen) 2p

  1. A) Ketä tosielämän sankaria Ryan Gosling esittää ensi kuussa ensi-iltaan tulevassa First Man -elokuvassa? (Neil Armstrongia) 1p b) Kuka on ohjannut tuon elokuvan? (Damien Chazelle) Vinkkinä, kysymyksessä on vihje elokuvaan. 2p

  1. a) Kuka on ohjannut pian Netflixiin ilmestyvän Norjan Utøyan verilöylyä käsittelevän englanninkielisen elokuvan ”22 July”? (Paul Greengrass) 1p b) Entä kuka ohjasi samaa aihetta käsittelevän, melkein samannimisen norjalaiselokuvan ”U - July 22”, joka saa Suomessa teatterilevityksen? (Erik Poppe) 2p
'
  1. 4p. Television puolella nuorena aloittanut tähti on kotonaan niin taide-elokuvissa kuin valtavirran leffoissakin. Häntä ovat ohjanneet sellaiset nimet kuin Robert Redford, Oliver Stone ja Steven Spielberg. Kovanaama Tom Hardy pysytteli tästä näyttelijästä kunnioitettavan välimatkan päässä saatuaan yhteisen elokuvan kuvauksissa tähdeltä turpaansa niin että taju lähti.
    2p. Edellämainittu riehuminen kuvauksissa ei jäänyt yhteen kertaan. Elokuva-ura on ottanut hieman takapakkia viime vuosina, mutta tämä pellenäkin pidetty ison toimintaelokuvasarjan tähti teki vuonna 2016 comebackin Andrea Arnoldin indie-elokuvassa American Honey, josta hän sai uransa parhaat arvostelut. Lisäksi hän on Spike Leen ohella toinen merkittävä tekijävieras Yhdysvalloista Rakkautta ja Anarkia-festivaaleilla.
    1p. Tämä näyttelijä on kunnostautunut myös nykytaiteen saralla ja hän on myös vieraillut näissä merkeissä Suomessa sekä esiintynyt punaisella matolla päässään ruskea paperipussi. Melkoinen muutos näyttelijälle, joka tunnetaan etupäässä Transformers-elokuvista ja toistaiseksi huonoimmasta Indiana Jones -elokuvasta. Pisteet saa vaikka näyttelijän sukunimi olisi kirjoitettu hieman väärin. (Shia LaBeouf)



keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Leffavisa 19.9.2018

Visan tulokset (Cup-pisteet suluissa)

1. Nakatomi 34 pt. (7)
2. Iguaani 27,5 (6)
3. Ritva Santavuoren elokuvakerho 24,5 (5)
4. Zomba Famiglia 19,5 (4)
5. Silverscreen 18,5 (3)
6. Ihmisroskat 15,5 (2)

LEFFAVISA 19.9. (46 pt.)

KIERROS 1. (10pt.)

1. Kuka näyttelijätär on näyttelijätär Dakota Johnsonin äiti?
A) Meryl Streep B) Meg Ryan C) Julianne Moore D) Melanie Griffith
2. Mikä on ensimmäinen dinosaurus, joka nähdään elokuvassa Jurassic Park?
A) Brachiosaurus B) Tyrannosaurus C) Triceratops D) Stegosaurus
3. Kuka seuraavista ei näyttele elokuvassa Charlien enkelit: Kurvit suoriksi (Charlie's Angels: Full Throttle, 2003)
A) John Cleese B) Matthew Perry C) Shia LaBeouf D) Bruce Willis
4. [Ääni] Mikä elokuva?
5. [Musiikki] Mikä elokuva?
6. [Musiikki] Mikä elokuva?
7. Mikä elokuva?
4pt.
Elokuvan maailmanensi-ilta oli hieman yli vuosi sitten.
Elokuva on alkuperäiskäsikirjoitus, vaikka ottaakin vaikutteita monista elokuvista. Useampi tekijä onkin syyttänyt elokuvaa plagioinnista.
Elokuvan score kuulostaa tältä.
2pt.
Äsken kuullun sävellyksen teki Alexandre Desplat.
Vuosi sitten elokuva voitti Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon, eli kultaisen leijonan.
Alkuvuodesta elokuvalla oli 13 oscar-ehdokkuutta, joista se voitti 4.
Elokuvassa näyttelevät mm. Doug Jones, Michael Stuhlbarg ja Octavia Spencer
1pt.
Keskeisimmissä rooleissa nähdään Sally Hawkins, Michael Shannon ja Richard Jenkins.
Elokuvan ohjasi Guillermo Del Toro.
Elokuva on aikuisten satu paljon Vihreän Laguunin hirviötä muistuttavan kalamiehen ja mykän siivoajan rakkaudesta.

KIERROS 2. (10pt.)

8. Minkä tänä syksynä ilmestyvän jatko-osan nimi on sama, kuin alkuperäisen elokuvan?
9. Missä klassikkoelokuvassa Humphrey Bogartin vastanäyttelijänä nähdään Katherine Hepburn?
10. Kuka tähti nähtiin tänä kesänä elokuvan pääosassa, jonka poika myös nähtiin (eri) elokuvan pääosassa?
11. Minkä elokuvan kuvauksissa pariskunta Alicia Vikander ja Michael Fassbender tapasivat?
12. [Ääni] Mikä elokuva?
13. [Musiikki] Mikä vuoden 1989 elokuva?
14. Kuka näyttelijä?
4pt.
Hän syntyi New Yorkissa vuonna 1984.
Hänen uransa alkoi Broadwayllä ja ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 2000.
Hän seurustelee Elia Kazanin lapsenlapsen Zoe Kazanin kanssa, jonka kanssa hän on myös käsikirjoittanut tänä vuonna ilmestyneen esikoisohjauksensa Wildlife.
Hän on näytellyt mm. seuraavien ohjaajien elokuvissa: Richard Linklater, Ang Lee, Rian Johnson, Kelly Reichardt & Denis Villeneuve
2pt.
Hänen vastanäyttelijöitään ovat olleet mm. Michelle Williams, Jake Gyllenhaal, Michael Fassbender, Daniel Radcliffe & Michael Caine
Hän näytteli Beach Boys yhtyeen Brian Wilsonia vuonna 2014 ja pääosaa vuoden 2016 BBC:n Sodassa ja rauhassa.
1pt.
Hän on näytellyt mm. elokuvissa Okja, Swiss Army Man, 12 Years a Slave, Little Miss Sunshine ja There Will Be Blood.

KIERROS 3. (19pt.)

15. A) Kuinka nopeasti on liikuttava, että voi matkata ajassa, elokuvassa Paluu tulevaisuuteen?
15. B) Minkä nopeuden alle bussin vauhti ei saa tippua elokuvassa Speed?
16. A) Missä tänä syksynä ilmestyvässä kauhu-remakessä nähdään Dakota Johnson, Chloe Grace Moretz ja Tilda Swinton?
16. B) Kuka ohjaa tänä syksynä ensi-iltansa saavan Olavi Virta -elämäkertaelokuvan?
17. A) Missä vuoden 1994 elokuvassa Meryl Streep ja Kevin Bacon laskevat jokea?
17. B) Missä vuoden 1960 elokuvassa Montgomery Clift yrittää häätää itsepäisen naisen joen varresta tulevan voimalan tieltä?
18. Muutama viikko sitten Venetsian elokuvajuhlilla sai ensi-iltansa jo kolmas uudelleenfilmatisointi klassikkoelokuvasta A Star is Born. Sama tarina on nyt siis filmattu vuosina 1937, 1954, 1976 ja 2018. Ketkä näyttelivät nais- ja miespääosia näinä vuosina? Eli nimeä kaikki 8 näyttelijää! (4pt.)
19. [Ääni] Mikä elokuva? Miltä vuodelta se on?
20. [Musiikki] Mikä elokuva? Kuka on esittäjä?
21. [Musiikki] Mikä elokuva?
22. Mikä elokuva?
4pt.
Se sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla vuonna 1994. Tämä esikoisohjaus sai vaihtelevia arvioita, mutta ottaen huomioon elokuvan vaatimattoman budjetin se oli pieni hitti. Elokuva on sittemmin noussut kulttimaineeseen ollen osana määrittelemässä Generation-X -sukupolven nuorisoa. Elokuvan ohjaaja myös näyttelee itse elokuvassa. Pikkuroolissa nähdään myös Renee Zellweger.
2pt.
Elokuva kertoo neljästä vasta Collegesta valmistuneesta nuoresta, jotka yrittävät löytää suuntaa elmälleen. Elokuvassa nähdään myös Janeane Garofalo ja Steve Zahn. Elokuvan muistettavimmassa kohtauksessa pääosat tanssivat huoltoasemalla The Knackin My Sharonan tahtiin.
1pt.
Pääosia näyttelevät Winona Ryder, Ethan Hawke ja sivuosassa itse ohjaaja Ben Stiller.

VASTAUKSET

A) Sin City (2005)
B) Moonrise Kingdom (2012)
C) Death Wish (2018)
D) Armageddon (1998)
E) Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard, 1988)
F) 12 apinaa (Twelve Monkeys, 1995)
G) Sokkotreffit (Blind Date, 1987)
H) The Player - Pelimies (The Player, 1992)
I) Kuolema pukee häntä (Death Becomes Her, 1992)
J) The Fifth Element - Puuttuva tekijä (The Fifth Element, 1997)
K) Neljä huonetta (Four Rooms, 1995)

1. D) Melanie Griffith
2. A) Brachiosaurus
3. B) Matthew Perry
4. Boogie Nights (1997)
5. Teräsmies (Superman, 1978)
6. Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream, 2000)
7. The Shape of Water (2017)

8. Halloween (myös Predator hyväksyttiin vastaukseksi, vaikka uuden elokuvan alkuperäisessä nimessä onkin määräinen artikkeli 'the')
9. Afrikan kunigtarar (The African Queen, 1951)
10. Denzel Washington (nähtiin elokuvan Equalizer 2 pääosassa ja hänen poikansa John David Washington näytteli pääosaa elokuvassa BlacKkKlansman)
11. Valo valtameren yllä (The Light Between Oceans, 2016)
12. Burn After Reading (2008)
13. Do the Right Thing - Kuuma päivä (1989)
14. Paul Dano

15. A) 88 mph (n. 141.6 km/t)
15. B) 50 mph (n. 80.5 km/t)
16. A) Suspiria
16. B) Timo Kouvusalo
17. A) Villi joki (The River Wild, 1994)
17. B) Joki tulvii (Wild River, 1960)
18. Janet Gaynor & Frederic March, Judy Garland & James Mason, Barbara Streisand & Kris Kristofferson, Lady Gaga & Bradley Cooper
19. Piukat paikat (Some Like it Hot, 1959)
20. Verenpunainen kauhu (Profondo rosso / Deep Red, 1975)
21. Kolmas mies (The Third Man, 1949)
22. Reality Bites (1994)

torstai 12. heinäkuuta 2018

Taivasta raapiva Johnson

Rawson Marshall Thurberin Skyscraper (Pilvenpiirtäjä)

Kuvahaun tulos haulle skyscraper movie
^Tämä on animaatio
Ilmeisesti lihaa syövä, valkoihoinen heteromies ei saa enää edes pelastaa perhettään palavasta pilvenpiirtäjästä. Voi aikoja, voi tapoja.

Vuonna 2018 näemmekin siis yli-ihmisenä Bruce Willisin sijasta kaukasialaista muistuttavan afrikkalais-samoalaisen show-painijan. Elämme jännittäviä aikoja. Pilvenpiirtäjässä Rock "The Dwayne" Johnson näyttelee omalla sympaattisella, karismaattisella tavallaan keski-ikäistä perheenisää, entistä ammattisotilasta ja agenttia, jonka ura on katkennut toisen jalan menettämiseen FBI-operaatiossa. Ollessaan Hong Kongissa konsultin roolissa tarkistamassa (tietysti) MAAILMAN KORKEIMMAN rakennuksen turvajärjestelmiä, hän joutuu keskelle rikollisten kutomaa vyyhtiä. Temmellyksessä Johnsonin perhe jää jumiin palavaan torniin. Jalkapuoli supermies aloittaa sodan aikaa ja fysiikan lakeja vastaan pelastaakseen Amerikkalaisen Ydinperheen. Pahisten lisäksi elokuvan häviäjiin kuuluvat mielikuvitus, terve järki, Isaac Newton sekä lukemattomat käsikirjoittajat, joiden ideoita Pilvenpiirtäjä häpeilemättä kierrättää.

Huonoissa elokuvissa - ja Pilvenpiirtäjä on todella huono - on se antoisa puoli, että ne usein kertovat ajastaan ja zeitgeistista jopa enemmän kuin hyvät elokuvat. Yksi barometri on aikalaiskritiikki, joka Pilvenpiirtäjän tapauksessa paljastaa epämiellyttävän paljon ajan arvoista ja odotuksista. Käytännöllisesti katsoen jokaisessa amerikkalaisarvostelussa Pilvenpiirtäjästä käytetään sanaa "tyhmä" - mutta se ei ole estänyt Pilvenpiirtäjää saamasta kohtuullisia ja jopa hyviä arvosteluja. Ajatuksena on, että elokuva saa olla tyhmäkin, jos se on vastineeksi hauska ja viihdyttävä.

Ongelmaksi muodostuu se, mihin kohtaan vedetään raja tyhmyyden ja yleisön tyhmänä pitämisen välille. Allekirjoittaneelle olivat kymmenien vastaavien elokuvien jälkeen liikaa jo Dwayne Johnsonin suorittamat ajastaan jälkeen jääneet fyysisesti mahdottomat uroteot, mutta tällainen "ylitodellisuus" on elokuvassa synneistä pienimpiä. Täydellinen välinpitämättömyys fysiikan laeista ei sen sijaan enää mene kritiikittä läpi.

On yksi asia, jos noin 130-kiloinen köriläs, jolla on jalkaproteesi, hyppää 10 metriä eteen- ja alaspäin pelastautuen rikkoutuneen ikkunaseinän reunaan pelkillä sormivoimillaan, vaikka jo pelkästään Newtonin lakien mukainen seinästä kimpoutuminen tekee tempusta mahdottoman.

Kuvahaun tulos haulle skyscraper movie
Niin...
On kokonaan eri asia väittää, että voi seistä 10 metriä 50-metrisen kokon yläpuolella paistumatta tai edes näkyvästi hikoilematta. Ilonpilaaja? Tosikko? No, joo kai, mutta kun tuli on tulta: sen ominaisuuksia ei oikein voi muuttaa sortumatta laiskaan kirjoittamiseen. (Puhumattakaan siitä, että savu on savua: kaikki tässä elokuvassa on mahdotonta, jos otetaan huomioon, että tulipalossa syntyvä savu on myrkyllistä ja siihen kuolee kauan ennen kärventymistä.) Tämän elokuvan väitteisiin kuuluu sekin, ettei pilvenpiirtäjän korkeimmissa kerroksissa tuule. Suspend your disbelief, dammit!

Asia on sitä tähdellisempi, koska genresekoitus Pilvenpiirtäjä on osittain selviytymisseikkailu, joka tapahtuu meidän maailmassamme eikä missään fantasia-Mordorissa. Jos sankari pelastuu vain, koska todellisen maailman säännöistä ei välitetä, hänen urotöiltään putoaa pohja pois eikä häneen voi samastua. Samalla Pilvenpiirtäjä suhtautuu ylimielisesti ja alentuvasti yleisöönsä.

Pilvenpiirtäjä nyt on muutenkin B-luokkaa, 120 miljoonan dollarin "suoraan dvd:lle"-spektaakkeli. Miellyttävää siinä on vauhdikkuus, jolla päättömyydestä toiseen singahdellaan eikä elokuva ansaitse Robert Elswitin komeaa kuvausta. Pilvenpiirtäjässä on myös omat hetkensä: ehdottomasti parhaimmillaan leffa on, kun kuvassa on vain Dwayne Johnson roikkumassa lasitalon seinästä (johnson banging the glass ceiling? #i'llgetmycoat). Näinä lyhyinä hetkinä elokuvassa on jotain jännitystä muistuttavaa. Mutta samat kiksit saa koko leffan mitassa esimerkiksi katsomalla Robert Redfordia All Is Lostissa. Tai Blake Livelya aliarvostetussa The Shallowsissa.

Kuvahaun tulos haulle skyscraper neve campbell
Neve muuten rokkaa Pilvenpiirtäjässä
Kyynisemmät yleisön jäsenet voivat Pilvenpiirtäjän aikana bongailla varkauksia, joita tuottajat harjoittavat tyylin ja juonenkäänteiden suhteen. Die Hard - ja Liekehtivä torni -ryöstöt ovat itsestään selviä. Hong Kongin kaduilla liikkuessaan Pilvenpiirtäjä muistuttaa hengeltään kovasti Luc Bessonin EuropaCorp-tuotantoja. Erilaisten genrekliseiden laskemisessa tarvitsee jo taskulaskimen. Erityisen maininnan ansaitsee korkealla pilvenpiirtäjässä tapahtuva kohtaus, missä Ydinperhe joutuu koristeellisen ylikulkusillan molemmin puolin. Tämä kohtaus on siirretty lähes kuva kuvalta (hieman liioitellakseni) vuoden 2012 eteläkorealaisesta hitistä The Tower. Varkaus on niin härski, että oikeusjupakan syntyminen ei ole kaukana.

Kaikkein kyynisimmät, tiedostavimmat ja ankeutuneimmat yleisön jäsenet voivat mielensä virkistykseksi päivitellä Pilvenpiirtäjän rasismia. (Kts. artikkelin ensimmäinen lause.) Kiinnostavaa Pilvenpiirtäjän kasariesikuviin nähden on napojen kääntyminen rasistisissa asenteissa. Pilvenpiirtäjä on amerikkalais-kiinalainen tuotanto (Legendary Entertainment on kiinalaisomistuksessa), ja joka ikinen eurooppalainen roolihahmo on paha. Itse asiassa Johnsonin vaimoa esittävä - ja leffan valopilkkuihin kuuluva - Neve Campbell on leffan ainoa hyvä kaukasialainen. Kiinalaiset tai aasialaiset ovat järjestään hyviä, ainoana poikkeuksena mangamainen naispahis, trendikkään ja tyylikkään näköiseksi tarkoitettu psykopaattinen tappokone - joka muuten on pelkkä sekoitus Sin Cityn Mihoa ja Die Hard 3:n Katyaa.

"Ihan sama." Kukaan ei ole vielä ensi-illan alla kohotellut kulmakarvojaan koko perheen elokuvaksi naamioidun Pilvenpiirtäjän rasismille, älykkyyden vähättelylle ja äänekkäälle väkivallalle. Siis Yhdysvalloissa. Kansakunnan mentaalitilaa voi tulkita tätä kautta löytämättä juuri ilonaiheita. Jos Pilvenpiirtäjä ei onnistu tempaamaan mukaansa, voi sen lopetuksen implikoimia opetuksia jäädä pohtimaan kaveripiirissä.

Samoin kuin spekuloimaan,  mitä vääjäämättömässä jatko-osassa pelastetaan. Itsekunnioitus? (Liian kunnianhimoista.)

Marginalia

On se nyt s@£$%na, Neve Campbellin voimakas, takaisin lyövä naishahmo on ehkä parasta ja varmasti voimauttavinta Pilvenpiirtäjässä, mutta kuvahaku ei löytänyt yhtäkään toimintakuvaa Nevestä. Hyväksyn Pilvenpiirtäjän jatko-osan, jos se on Neven ympärille tehty spin-off.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Tue ukrainalaista elokuvaa, boikotoi MM-kisoja


Tämä ei ole agitaatioteksti, mutta tosiasiat ovat seuraavat:

21. jalkapallon MM-kisat alkavat tänään Venäjällä. Moskovassa pelattavassa avausottelussa kohtaavat isäntämaa ja Saudi-Arabia alkaen kello 18. Samaan aikaan ukrainalaisen elokuvantekijän ja aktivistin, Oleg Sentsovin (s. 1976), nälkälakko on kestänyt kuukauden.

Nelikymppinen Sentsov pidätettiin Venäjällä neljä vuotta sitten. Kansainvälistä huomiota keränneessä ja laajalti protestoidussa oikeudenkäynnissä Sentsov tuomittiin 20 vuoden vankeusrangaistukseen tuhopoltoista ja terroriteoista. Kommentaattorit Margaret Atwoodista Ian McEwaniin ovat todenneet venäläisen oikeusjärjestelmän korruptoituneeksi ja Sentsovin syytteet todennäköisesti tekaistuiksi; Sentsov kuuluu Vladimir Putinin äänekkäimpiin kriitikoihin ja Krimin vapauttamisen vaatijoihin.

Ennen vankilaan joutumistaan Sentsov ehti tehdä kaksi lyhytelokuvaa sekä Rotterdamin festivaaleilla nähdyn, mikrobudjetilla toteutetun esikoispitkän Gámer (2011). Videopelikilpailujen maailmaan sijoittuva elokuva kuvattiin aidossa turnausympäristössä, päärooleissa oikeita kilpapelaajia.


Sentsov on saanut saman kohtelun kuin Iranissa kotiarestiin määrätty huippuohjaaja Jafar Panahi. Tänään Oleg Sentsovin tarina alkaa muistuttaa irlantilaisen poliittisen aktivistin Bobby Sandsin elämää, mistä Steve McQueen teki elokuvan Hunger (2008). Vuonna 1981 Sands aloitti vankilassa nälkälakon, jonka seurauksena kuoli kaksi kuukautta myöhemmin. Viime kuussa Sentsov aloitti nälkälakon vaatien 65 ukrainalaisen poliittisen vangin vapauttamista. Sentsov ajoitti tietoisesti nälkälakkonsa siten, että sen ensimmäinen kuukausi täyttyy MM-kisojen avajaispäivänä, ja Sandsin lailla hän on vannonut vievänsä protestinsa loppuun saakka.

Elokuvayhteisö on ottanut voimakkaasti kantaa Sentsovin puolesta. Saadessaan Venetsian filmijuhlilla 2015 Robert Bresson -palkinnon, iranilainen Mohsen Makhmalbaf omisti palkinnon Sentsoville. Kesäkuussa 2014 Euroopan elokuva-akatemia (EFA) laati vetoomuksen Sentsovin puolesta, jonka allekirjoittivat mm. Pedro Almodóvar, Agnieszka Holland, Mike Leigh, Ken Loach, Béla Tarr ja Wim Wenders.Venäläisten huippuohjaajien kerma mukaan lukien Nikita Mikhalkov, Alexander Sokurov ja Andrei Zvyagintsev ovat asettuneet julkisesti Sentsovin puolelle, mikä nykyisessä poliittisessa ilmastossa on vaatinut moraalista rohkeutta. Kaksi viikkoa sitten Sentsovin puolesta organisoitiin videokirjekampanja, joka julkaistiin YouTubessa.

Jalkapallo on kuningas lajien joukossa ja sen kerran neljässä vuodessa järjestettävät maailmanmestaruuskilpailut yhdistävät maailman kansalaisia kuten ei mikään toinen tapahtuma. Jos, kuten sanonta kuuluu, elämä on osa jalkapalloa, eikö jalkapallon pitäisi ottaa kantaa siihen, mitä elämässä tapahtuu? FIFA ei ota kantaa, perusteluna halu erottaa lajeista hienoin poliitikasta - mutta eikö MM-kisojen antaminen Venäjän järjestettäväksi ole sulka Vladimir Putinin hallinnon hattuun? Jos politiikka ei ole erotettavissa jalkapallosta, millä oikeudella jalkapalloyhteisö antaa tämän maailman olegsentsovien nääntyä? Elokuvayhteisö on ainakin pitänyt omiensa puolta.

Tämän blogauksen otsikko on vain ehdotus niille, jotka haluavat puhua vainottujen ja väärin kohdeltujen puolesta. Jalkapallo on puhtaimmillaan suurin ilo, mitä maan päältä löytyy: jos sitä ei olisi olemassa, elokuvan pitäisi keksiä se. Mutta esimerkiksi seuraavan kuukauden ajan voi futismatsin seuraamisen sijaan mennä leffaan. Tai kauniiden säiden jatkuessa paikallisotteluun.

Jos Messi kuukauden päästä voittaa maailmanmestaruuden, se on hienoa, mutta ei vaikuta oikeasti mihinkään. Jos Oleg Sentsovin annetaan kuolla MM-kisojen pauhun alla, tulee maailmasta hieman pahempi paikka.

Kuvahaun tulos haulle oleg sentsov
Oleg Sentsov