Visa 13.11. "Something/Anything II"

MONROECUP (viime visan pisteet ja cup-pisteet)

1.Kongon Kingit 23 (0+0+1+6)

2. (rv) Some like it not 22 (1+3+2+5)

2. (rv) Mies vailla iguaania 22 (6+2+3+5)

2. Savage Streets 22 (2+4+6+5)
5. Peter Lorren silmät 19 (1+1+6+2)

6. Zomba Ripasso 15 (4+1+5+1)
---

Terence & Bud + some guy (0+0+4+0)

Team Tremors (0+0+1+0)
HLBTIQA e.t.c. OVERLORDS (0+5+0+0)
Tähtienväliset silakat (0+1+0+0)

Visa 13.11. “Something/Anything II” (max. 42 pt.)

Peruskierros (11 pt.):

1. Laita ikäjärjestykseen seuraavat elokuvissakin näytelleet tv-tähdet: A) Alyson Hannigan B) Jenna Elfman C) Neve Campbell D) Debra Messing (4 pt. - piste per oikea osuma järjestyksessä)

2. Kuka edellä mainituista on näytellyt kahdesti Woody Allenin ohjauksessa, ja mitkä nämä elokuvat olivat? (3 pt.)

3. Mitä tuotetta valmistaa tehdas, jonka Hamlet perii Aki Kaurismäen tulkinnassa? (1 pt.)

4. Mitkä kaksi Akira Kurosawan ohjausta perustuvat William Shakespearen näytelmiin? (2 pt.)

5. Minkä niminen uusi elokuvafestivaali alkaa huomenna Tampereella? (1 pt.)

VASTAUKSET

1. ACBD (Alyson=39/Jenna=42/Neve=40/Debra=45)

2. Debra Messing; Celebrity ja Hollywood Ending

3. Kumiankkoja

4. Ran (Kuningas Lear) ja Seittien linna (Macbeth)

5. Tampere Human Rights Film Festival

A vai B? (10 pt.)

Joukkueet vastaavat jompaankumpaan kohtaan: A=1 pt. B=2 pt.

6. A) Mitä instrumenttia Woody Allen soittaa omassa jazz-yhtyeessään? B) Mitä instrumenttia Anssi Mänttäri soittaa omassa jazz-yhtyeessään?

7. A) Minkä elokuvan Nicolas Winding Refn on ohjannut kahdesti? B) Entäpä William Wyler?

8 A) Millä nimellä John Hughesin Weird Science käännettiin Suomessa? B) Kuka näytteli sen naispääosaa?

9. A) Mihin elokuvaan kaamea hittiyhtye Toto teki musiikin? B) Kuka laulaa Vuosaari-elokuvan tunnusbiisin Hetken tie on kevyt?

10. A) Mikä on Gene Hackmanin roolihahmon nimi elokuvassa The Royal Tenenbaums? B) Kenestä kertoo Pia Andellin dokumenttiuutuus Mesenaatti?

VASTAUKSET

6. A) Klarinettia B) Rumpuja

7. A) Pusher B) The Children’s Hour (tai Huhu), joka on jälkimmäisen version (-61) ja alkuperäisen näytelmän nimi: vastaukseksi kelpaa myös These Three tai Nämä kolme (-36)

8. A) Lisa - unelmien nainen B) Kelly LeBrock

9. A) Dyyni B) Laura Närhi

10. A) Royal Tenenbaum B) Sara Hildénistä

Musakierros (9 pt.):

11. Elokuva ja säveltäjä? (2 pt.)

12. Elokuva ja säveltäjä? (2 pt.)

13. Minkä elokuvan loppubiisinä tämä kuullaan ja kuka on kitaran varressa? (2 pt.)

14. Mistä elokuvasta? (1pt.)

15. Esittäjä ja mikä elokuva teki tätä biisiä uudelleen kuuluisaksi? (2 pt.)

VASTAUKSET

11. Edward Saksikäsi, Danny Elfman

12. Underground, Goran Bregovic

13. The Departed, Roy Buchanan

14. Avatar

15. Lou Reed, Trainspotting

Vihjeet (12 pt.):

16. Mikä italialainen elokuva?

4 pt. Se valmistui vuonna 1945. Se tehtiin yhteistyössä katolisen kirkon kanssa. Kirkon puolesta tuotannosta vastanneesta nuoresta papista tuli  myöhemmin Paavi Paavali VI. Katolinen kirkko hylkäsi elokuvan, minkä johdosta mm. sen ohjaaja ei koskaan nähnyt sitä valmiina.

2 pt. Sen tapahtumapaikka on ns. “valkoinen juna”, joka kuljettaa toivottomasti sairastuneita Loreton kappeliin ihmeen toivossa. Episodimaisessa elokuvassa on neorealistista henkeä.

1 pt. Ohjaaja Vittorio De Sica työskenteli natsien miehittämässä Roomassa palkaten satoja juutalaisia ja muita “ei-toivottuja” henkilöitä pelastaen heidät keskitysleiriltä.

- La porta del cielo/Taivaan portti

17. Kuka 42-vuotias näyttelijä?

4 pt. Hän on esittänyt mm. korpraali Barnesia Kunnian miehissä ja Don Evansia Oliver Stonen W:ssä. Sivuosat myös Donnie Darkossa ja The Myth of Fingerprintsissä.

2 pt. Hän veti pääosan kulttimainetta nauttivassa tv-leffatrilogiassa The Librarian.

1 pt. Tohtori John Carterina hän oli ainoa Teho-osastossa alusta loppuun näytellyt esiintyjä.

- Noah Wyle

18. Kuka näyttelijä ja käsikirjoittaja?

4 pt. Hän on 87-vuotias. Toisen maailmansodan jälkeen hän toimi vuoden verran sutenöörinä pariisilaisessa bordellissa. Hänen näyttelijäopettajansa oli legendaarinen Stella Adler. Hän sävelsi tunnusmusiikin vuonna 1970 alkaneeseen lyhytikäiseen saippuasarjaan The Best of Everything.

2 pt. Vuonna -53 hän esiintyi ainoan kerran valkokankaalla tuntemattomaksi jääneen The Big Break -elokuvan pääosassa. Animaatiossa Bolt hän ääninäyttelee Ohjaajaa. Hän on myös esiintynyt kymmeniä kertoja Conan O’Brienin show’n sketseissä ja myös haastatellut tätä televisioon. Lisäksi hänellä oli vieraileva rooli Sukuvika-sitcomissa.

1 pt. Actor’s Studion kunniarehtori tunnetaan maailmanlaajuisesti vuonna 1994 alkaneesta haastatteluohjelmastaan, jossa yli 250 näyttelijää ja ohjaajaa on käynyt kertomassa työstään.

- James Lipton
 

RATKONTA

1. Kuinka monta jaksoa Inside The Actor's Studiota on tehty?
- 246

Mykät skandit 3/3: Vuori-Einari ja sen muija (1918)

Saapuessaan ensi-iltaan uudenvuodenpäivänä 1918, Lainsuojattomien (eli Berg-Ejvind och hans hustru) säestyksenä kuultiin sovituksia Jean Sibeliuksen teoksista. Vuonna 1989 elokuvasta teetettiin uusi laitos, johon musiikin sävelsi varta vasten Torbjörn Iwan Lundquist. Alkuun, seitsenosaisen saagan 1. jakson aikana, Lundquistin moderneja sävyjä tavoitteleva säestys tuntuu hieman vieraannuttavalta, mutta tasaantuessaan perinteisempään malliin, alkaa musiikki elää paremmin kuvan rinnalla. Loppujaksoissa Lundquist tavoittaakin jo jotain hyvin olennaista Victor Sjöströmin todella tunteella ohjaamasta tarinasta, melkein niskavilloja nostattavin tehoin.

Huolimatta 73 minuutin kestostaan, on Lainsuojattomat aito eepos. Se on pohjimmiltaan simppeli, Islannissa tapahtuva romanttinen tragedia ison talon emännän Hallan ja vaeltelevan, karkulaiseksi paljastuvan Kàrin/Ejvindin välillä. Ajomiehen tapaan on nytkin temaattisesti kyse moraliteetista, jossa näytetään, mitä hyvänsuopuuden ja toisen ymmärtämisen puute voi saada aikaan. Mutta kiinnostavampi on pintataso, jossa Sjöström tuntuu väliin kuljettavan kertomusta kuin olisi toimintaleffaa tekemässä.

Lainsuojattomien aikajänne kattaa noin 16 vuotta. Kun se tiivistetään tuntiin ja varttiin, voi heti ymmärtää, että nyt ei ohjaksia pidetä suotta piukalla. Sjöström ottaa kaiken irti karuista tunturimaisemista, joiden villi luonne kohtaa vertaisensa pariskunnassa, josta todetaan, että "rakkaus oli heidän ainoa lakinsa". Sjöström roolitti rakastetukseen oman vaimonsa, Edith Erastoffin, eikä kemiasta ole puutetta. Molemmat tekevät hienot roolityöt, mutta Sjöström varsinkin on kuin liehuva liekinvarsi ja väkevää lientä. Lieneekö noihin aikoihin millään maan kolkalla ollut vahvempaa valkokangasnäyttelijää, kun muistaa vielä täydellisen muodonmuutoksen kolme vuotta myöhemmin seuranneeseen Ajomieheen?

Sjöströmin kerronnan kivijalkaa on tässäkin realismi, mutta se ei millään muotoa seiso vahvojen tunnelatausten tiellä. Ohjaaja ottaa esimerkiksi ihmisistä tunturien laella otoksia, jotka voisivat olla Eisensteinin tai Dovzhenkon teoksista seuraavalla vuosikymmenellä. Tarina kuuluu kielletyn rakkauden kuvauksiin - tässä tapauksessa esteenä on yhteiskunta, joka on onnettomien käänteiden seurauksena tehnyt Ejvindistä henkipaton. Halla puolestaan uhraa Ejvindin eteen kaiken, lopulta mielettömyyksiin asti - kliimaksi on niin hurja, että katsoja tajuaa mitä todella on tapahtunut vasta tarinan jo juostessa eteenpäin. Todella suurta teoksessa on kuitenkin viimeinen, seitsemäs luku, jossa pitkän aikahyppäyksen kautta rakastavaisten välit asetetaan koetukselle. Musiikki vaimenee, kuuluu vain lumen ulvonta.

Mykät skandit 2/3: Ajomies (1921)

Victor Sjöströmin (1879-1960), Ingmar Bergmanin alttarijumalan, pääteos Ajomies (Körkarlen) on varmaankin mykkäkauden myyttisin skandielokuva. Se ei ole säilynyt ajan aallonharjalla yhtä hyvin kuin Dreyerin Jeanne D'Arc tai Vampyr eikä siksi ole ollut yhtä hyvin nähtävillä. Eipä Sjöströmin ohjaajanurakaan jatkunut huikean menestyksekkään mykkäkauden jälkeen samalla tavalla kuin Dreyerilla (jolla hänelläkään ei ollut helppoa). Mutta esim. Bergmanin ja von Baghin puheenvuoroissa koskien Ajomiestä on ollut samaa poltetta kuin jonkin Peilin kohdalla.

Niinpä niiden 20 vuoden aikana, jotka jouduin Ajomiehen näkemistä odottamaan, siitä tuli väistämättä ennakko-odotusten sävyttämää elokuvaa. Lopulta elokuvassa yllätti sen suoruus ja yksinkertaisuus.

12 vuotta aikaisemmin Nobel-palkitun Selma Lagerlöfin romaaniin pohjautuva Ajomies on vanhanaikainen, kristillinen moraliteetti kurjan elämän viettäneestä miehestä, joka kuoltuaan joutuu kohtaamaan Kuoleman vankkureiden ajurin pelkääjänpaikalla elämänsä tilinpidon silmästä silmään. Se on Miehen muotokuva, jossa pöydälle lasketaan itsekkyyden, ajattelemattomuuden, viinanhimon ja putkikatseisuuden äyrit.

Täytyy olla niin, että seuranneina vuosikymmeninä näiden perusasioiden loputon käsittely on tehnyt Ajomiehestä osittain vanhentuneen - tai vanhanaikaisen. Sjöströmin käsi ei aina nimittäin ole varsinaisesti höyhenenkevyt. Toisaalta raskassoutuisuudessa - mikä ei ole sama asia kuin tylsä - on kiistatonta voimaa. Näin etenkin, koska Sjöströmin realismi on vieläkin kovaa valuuttaa. Ajomies kuvaa köyhiä työläisistä kirkon köyhäinapua nauttiviin eikä Sjöströmin näkyihin savuisten kapakoiden ja piskuisten työläiskotien oloista ole nokan koputtamista. Toisaalta Ajomies on nimenomaan kuuluisa kaksoisvalotuksistaan, joilla henget erotetaan reealitodellisuudesta.

Sjöström näyttelee itse pääosan. Siitä ei ole muuta sanottavaa kuin että Mansikkapaikan tohtori Borg kuuluu elokuvahistorian todella suuriin ohjaaja-näyttelijöihin. Hän ei säästele itseään kuvatessaan Davidin rapaista kännäämistä. Vaikuttavimmillaan Ajomies on syvimmän draaman hetkillä, kun itseensä syvälle nähnyt Sjöström-David rukoilee ihmistä suuremmilta voimilta perheensä säästämisen puolesta. Nämä hetket ovat varmaan kolahtaneet suuressa osassa katsojakuntaa sieluun asti.

Ajomiehestä tuli erityisen suosittu Ranskassa, missä Julien Duvivier toteutti remaken vuonna 1939.

Maailman kauneimpien animaatioiden äärellä

Juri Norstein -näytös Orionissa ei mennyt ihan putkeen. Alkuun päästiin parikymmentä minuuttia myöhässä, kun nähtävästi koko hyvälukuinen katsojakunta saapui paikalle viime tingassa ja halusi maksaa kortilla. Sitten ilmoitettiin, että Haikara ja kurki oli jouduttu jättämään näytöksestä pois; ja että kahdesta elokuvasta puuttuivat tekstitykset - mikä osoittautui turhaksi huoleksi, koskapa molemmat olivat alkujaankin dialogittomia. Sen sijaan jälkimmäinen näistä esitettiin ilman ääniraitaa, mistä lisää myöhemmin. Näytöksessä itsessään silmään pisti ensinnäkin tekstitystykin valo, mille onnettomuudelle ei voinut mitään: koskaan aikaisemmin tämä välttämätön paha ei ole käynyt tässä määrin häiritseväksi. Animaatioiden kuvamaailma vain oli niin tumma, että tuo valopalkki näkyi poikkeuksellisen selvästi. Lisäksi kuvan reunoilla näkyivät poikkeuksellisen leveät himmeät reunukset. Viimeinen häiriötekijä näiden liian harvoin esillä olevien, täydellistä keskittymistä vaativien absoluuttisten helmien esityksessä muodostui allekirjoittaneen eteen kesken ensimmäisen elokuvan istahtaneesta miehestä, joka käytti hyvän tovin riisuakseen takkinsa ja reppunsa - ja kesken toisen elokuvan keksi ruveta kaivamaan herkkupussia repustaan. Tämä sai aikaan välittömän reaktion, jolla oli hiljentävä vaikutus.

Retrospektiivin vanhin elokuva kantoi otsikkoa Vuodenajat (Vremeni goda). Vuonna 1969 valmistuneen suurenmoisen leikeanimaation ohjasi Norsteinin oppi-isä Ivan Ivanov-Vano: nuorempi mestari toimi apulaisohjaajana. Animaatio soljuu Tshaikovskin sävelten aalloilla ja kuvaa yksinkertaisessa tarinassaan nuoren parin rakkautta kesällä ja talvella. Pääsija teoksessa on ihastuttavalla tunnelmalla, jonka uskomaton tapa käyttää leikeanimaatiota monessa päällekkäisessä tasossa kolmiulotteisen vaikutelman aikaansaamiseksi luo. Tyydyn viittaamaan tämän artikkelin otsikkoon.

Kerzhenetsin taistelu (Setsha pri Kerzhentse, 1971) merkitsi yhteisohjausta - 70-millisellä kameralla. Musiikkina jälleen sanattomassa teoksessa käytettiin Rimski-Korsakovia, jonka ooppera Kiteshin näkymättömästä kaupungista toimi innoittajana. Periaatteessa animaatio kuvaa vain erästä myyttistä taistelua venäläisten ja mongolien välillä, mutta se saa voimaa ohjaajakaksikon visionäärisyydestä. Duo käyttää leiketekniikassaan runsaasti mm. vanhoja ikonimaalauksia. Elokuva ei tunnu sanovan sodasta paljoakaan uutta, mutta sanoo sen kyllä väkevästi.

Orionissa näytettiin myös Norsteinin varsinainen esikoisohjaus Kettu ja jänis (Lisa i zajats, 1973), mutta ilman ääntä. Sen esittäminen alleviivasi sitä mestaruutta, millä Norstein käsitteli kahdessa seuraneessa päätyössään kuvan ja äänen liittoa: jos ottaa toisen pois, toisesta jää hyvin vähän jäljelle.

Vuonna 1975 valmistunut Siili sumussa (Jozhik v tumane) on täydellinen, virheetön taideteos, joka saa aiemmat työt vaikuttamaan harjoitelmilta. On houkutus ajatella, että käsikirjoittaja Sergei Kozlov on ensimmäisenä keksinyt satunsa nimen, ja lähtenyt sitten Norsteinin kanssa ottamaan siitä kaiken irti. Mitä voi kertoa siilistä sumusta? Sen, miltä lapsesta tuntuu eksyneenä; kuinka maailma tuntuu äkkiä pelottavalta, oudolta ja tunnistamattomalta. Sumun läpi näkyy hirmuisia, kummallisia hahmoja. Kulkeminen on epävarmaa, äänten suunnastakaan ei pääse perille. Siili-paran hätäännys on kauhea, kun hetkeksi maahan lasketun eväspussin luokse ei enää löydäkään.

Norsteinin mestaruus myös sumun tavoittajana animaation keinoin on ylittämätön. Siili sumussa on sanoinkuvaamattoman kaunis, hellä, suloinen ja hauska satu, jossa äänillä luodaan oikeata sävyä siinä missä piirroksilla.

Koska Siili sumussa on kaikin puolin täydellinen, ei Satujen satu (Skazka skazok, 1979) voi olla kirjaimellisesti ottaen "parempi". Mutta tämä "animaation Peiliksi" usein mainittu hämmästyttävä saavutus on ainakin erilainen ja teemoiltaan moninkertaisesti rikkaampi. Kiistattomassa pääteoksessaan - jonka jälkeen Norstein ei ole julkaissut uutta - Norstein liitää assosioiden maansa lähihistoriassa, koittaen tavoittaa synteesin siitä, millaiseksi Neuvostoliitto on muuttunut toisen maailmansodan jälkeen. Juonettoman elokuvan punaisena lankana kulkee tuutulaulu sudesta, joka vie lapset. Sen kautta heijastetaan kaupunkien äänekästä moottorien aikakautta alku-idylliin. Jossain siinä välissä tulee sota, joka vie nuoret miehet heilojen käsivarsilta. Perinne säilyy, mutta tahriintuu. Todistajana Satujen sadulle toimii animaation historian kallisarvoisin hahmo: suurisilmäinen, viaton susi, joka kulkee vieraaksi ja kylmäksi käyvässä ympäristössä ties mitä etsien. Laulut, musiikki ja äänet ovat taas yhtä suuren huolennäön kohteena kuin animaatiokin. Voi esimerkiksi keskittyä pelkästään kuuntelemaan hahmojen ääniä, miten pehmeällä nuotilla he puhuvat.

Satujen satu ei ole helppo - päinvastoin, se on yksi maailman vaikeimmista animaatioista, vaikka sen katsominen onkin vaivatonta. Mutta sen vaativuus on myös aarre, sillä se antaa uusia oivalluksia jokaisella katsomiskerralla.

72-vuotias Juri Norstein on viimeiset vuosikymmenet valmistanut omaa tulkintaansa Gogolin Päällystakista. Projekti kuuluu elokuvahistorian myyttisimpiin.