Qatsi-trilogia, vol. 3: Elämäntapana sota

Naqoyqatsi alkaa kuvalla Baabelin tornista, josta se siirtyy valtavaan hylättyyn ja ränsistymään jätettyyn asemarakennukseen (tai siltä se näyttää). Baabelin tornin symboliikka on selvää, sillä se mitä seuraa on tutkielma tiedon ja tieteen vaikutuksesta ihmiskunnan kehitykseen; rappiolle jätetty rakennus on vaikeampaa matskua.

Vuonna 2002 viimein valmistunut Qatsi-trilogian päätös on sarjan helposti vaikein ja abstraktein. Kommentoidakseen tiedettä ihmistä hallitsevana entiteettinä, on Godfrey Reggio valinnut tyylilajiksi voimakkaasti manipuloidun kuvan. Pääosin kuvasto on peräisin arkistoista; tätä kuvastoa Reggio venyttää ja vääristää monin tavoin. Suuri osa teoksen visuaalisesta puolesta lyödään kankaalle negatiivina.

Tarkoitusperät ymmärtää, mutta noin toisen kelan puolessa välissä viesti on siinä määrin selkeä, että Naqoyqatsi muuttuu elokuvana raskaaksi. Edellisiä osia leimannut kiehtovuus elää yhä, mutta kyllä ajatukset lähtevät harhailemaan. Luonnoton kuva on pidemmän päälle yhtä väsyttävää oli kyse sitten "taiteesta" tai "hollywoodista". Vähän kuvaston tapaan, Philip Glassin musiikkikin välttelee ylimääräistä melodisuutta. Se on oikeastaan viulu- tai sellokonsertto. Sooloselloistina kuullaan Yo-Yo Ma'ta.

'Naqoyqatsi' merkitsee sotaa elämäntapana. Reggio liikkuu monimielisillä vesillä rinnastaessaan huippu-urheilijat ja sotateknologian tieteen avittamina tuotoksina. Samalla tuodaan pintaan edellisissä osissa sivuteemana liikkunut mainosteollisuus alitajuntamme valloittaneena voimana. Valkokankaalla vilisevät nollat ja ykköset loppumattomana tiedon valtaväylänä, jolta on vaikea päästä pakoon halutessaankin. Naqoyqatsi on Qatsi-trilogian pessimistisin ja saarnaavin osa, jossa Reggion "lause" lipsahtaa välillä raskassoutuiseksi. Tietokonegrafiikka ei kertakaikkiaan kykene kilpailemaan tenhossa luonnon dokumentoinnin kanssa. Parhaimmillaan Naqoyqatsi lienee pieninä annoksina nautittuina. Palasina se jaksaa pitää ajatukset ja assosiaatiot liikkeellä. Herää kysymys, mitä teoksesta on enää jäljellä digiprojektiona tai televisiossa, jossa materiaali varmasti "kylmettyy" entisestään.

Aivan lähiviikkoina pitäisi saada maailmanensi-iltansa Reggion ja Glassin uusin yhteistyö Visitors, jonka voi turvallisesti olettaa olevan Qatsi-trilogian lähisukulainen.

Qatsi-trilogia, vol. 2: Elämä muutoksessa

Koyaanisqatsin seuraajaksi rakentui Powaqqatsi (1988), merkittävästi vähemmän nähty teos. (Kopion kuntokin oli silmiin pistävästi Koyaanisqatsia parempi.) Godfrey Reggion kokonaisnäkemys pitää kuitenkin yhä, ja Powaqqatsi on merkkiteos siinä missä edeltäjänsäkin.

Siinä missä ensimmäinen osa perustui nopeutetulle kuvalle ja yleiselle vimmalle, toinen osa luodaan silmien eteen suurelta osin hidastetuin kuvin. Reggio menee nyt myös lähelle ihmistä eikä epäpersonifioi yksilöitä. Koska käsityö on hallittua ja hyvin, hyvin kaunista, ei voi pitää edes yllätyksenä yksioikoisia syytöksiä mainoselokuvaestetiikasta. Mahdollisesti kaivattiin poleemisempaa lähestymistä - mutta Reggio toimii hienovaraisemmin.

Koyaanisqatsi pitäytyi lähes yksinomaan USA:n rajojen sisällä. Powaqqatsi liikkuu lähes kaikissa maanosissa. Erityisesti kuvataan ihmisiä Etelä- ja Väli-Amerikassa, missä maatalous on huomattavassa roolissa. Edeltäjän tapaan Powaqqatsi jakautuu tarkkaan laskettuihin osiin, mutta tällä kertaa keskimmäinen, kolmas, kela jakautuu kahteen jaksoon. Reggio tutkii kussakin osassa ihmisten elämäntapoja eri näkökulmista. Raflaavaa leikkausta "modernia" elämäntapaa hallitsevaan ja kommentoivaan mainoselokuvavirtaan voi pitää hieman ongelmallisena, mutta sen solahtamisessa osaksi kokonaisuutta auttaa summattomasti Philip Glassin musiikki.

Glass onnistuu luomaan jatko-osaan enemmän kuin pätevän musiikillisen "kertojanäänen" klassikoksi nousseen Koyaanisqatsin rinnalle. Levyllä Powaqqatsi ei kuulosta aivan yhtä kiinnostavalta kuin Koyaanisqatsi, mutta valkokankaalla vaikutus on samaa luokkaa. Hallitseva pääteema on varmaankin säveltäjän uran juhlavin ja ekstaattisin. Musiikin uskomatonta dynaamisuutta kuvien yhteydessä korostaa entisestään rikas soitinnus, jossa etelä-amerikkalaiset vaikutteet edelleen kuuluvat.

Hopinkielinen sana 'powaqqatsi' merkitsee "elämäntapaa, joka käyttää muita elämänmuotoja omaansa hyödyttääkseen". Tästähän maailmanmenossa on aika lailla joka tasolla kyse. Tämä on osoitettu monessa yhteydessä monet kerrat, mutta harvoin yhtä tyylillä kuin Powaqqatsissa. Jälleen Reggio luo mukaansa tempaavan puhtaan elokuvan teoksen, jota voi tarkastella erilaisissa mielentiloissa ja elämäntilanteissa aina uusia näkökulmia löytäen. Sen lisäksi nämä taidokkaisiin kuviin tallennetut unohdetut ihmiset ansaitsevat tulla muistetuiksi. Kuin kalliopiirrokset.

Elokuvia netistä kirjastokortilla?

Helsinkiä ja sen ympäristökuntia palvelevassa HelMet-kirjastojärjestelmässä on eilen illalla avautunut mielenkiintoinen uusi palvelu. HelMet-kirjastokortilla pääsee sisään IndieFlix-sivustolle ja sitä kautta käsiksi noin 2 500 elokuvaan ilmaiseksi. Elokuvat ovat riippumattomia, pieniä tuotantoja. Niistä vajaa tuhat on täyspitkiä, loppujen ollessa lyhytkuvia; draamaa, dokumentteja ja animaatioita.

Uutuus toimii siis samoin kuin kaikissa kirjastoissa toimiva kattava nettilehtipalvelu, nyt vain pääsee katsomaan elokuvia. Erona on, että pääkaupunkiseutulaisen kirjastokortin lisäksi IndieFlixiin on kirjauduttava käyttäjäksi. Linkki lisätietoihin tässä.

IndieFlix osoittautunee kiintoisimmaksi elokuvaa syvemmin harrastaville. Riippumaton elokuvahan on digitekniikan takia kovasti kasvavassa suosiossa ja yhdistää alati kasvavaa tekijäkuntaa. Sen näkyvyys rajoittuu yhä lähinnä festivaaleille ja kansallisten televisioyhtiöiden laatukanaville, vaikka etenkin viime vuosina indie on usein merkinnyt studioleffaa nautinnollisempaa elämystä.

Hauska uutuus, jota voisi hyvinkin toivoa myös Tampereen kirjastoihin.

Kaupungin monroelaisin leffavisa saapuu jälleen!

Kaleerit Kalenterit esiin! Sillä kesälomat on pidetty ja on aika palata pöydän äärelle. Se pöytien pöytä löytyy keskiviikkoisin Ravintola Artturista Kauppakadulta, kun puoli seitsemän maissa Elokuvakerho Monroe kokoaa kaupungin leffafriikeimmät saman katon alle pitämään hauskaa (?) elokuvaan liittyvän turhan tiedon kanssa. Kyllä, Monroen Leffavisa on täällä jälleen kasvattaakseen harmaita hiuksia niiden jantelaisten cinefiilien päähän, jotka "luulevat olevansa jotakin". Viittaus Aksel Sandemosen henkiseen perintöön johtuu siitä, että huomisen ensimmäisen Visan teema liittyy jollain tapaa kirjailijoihin. Eli Hollywoodissa lahjojaan juoneiden tuhlanneiden Raymond Chandlerin ja William Faulknerin hengessä?

Tervetulleita ovat sekä vanhat baarikärpäset että uudet päiväperhoset! Tästä linkistä voi käydä tutustumassa Leffavisan sääntöihin - jotka löytyvät sieltä jostain ylimääräisen mökellyksen keskeltä.

Luvassa on palkintoja vähintään kolmelle parhaiten suoriutuneelle joukkueelle sekä pääpalkinto MonroeCupissa eniten irtopisteitä keränneelle mestareiden mestarille. Tiskiltä saa rahaa vastaan juotavaa ja syötävää - ilouutisena välitettäköön että iltapuolestakin Artturin keittiöstä saa lehtipihviä. Siis nyt voi visailla samalla pihviä mussuttaen! There is no spoon!

Musiikkia, omituisia teemoja, vielä omituisempia "visaosioita" ja teknisiä ongelmia - kaikkea tätä on tarjolla keskiviikkoisin Artturissa alkaen huomenna 4.9. kello 18.30! Feel lucky, punk!

Terveisin,

Monroen visajaosto