-->

maanantai 31. toukokuuta 2010

Dennis Hopper, poikkeustapaus, in memoriam

Easy rider: neworleansilainen sanonta, joka tarkoittaa prostituoidun poikaystävää, jolla on "helppo kyyti" ts. ilmainen; joku joka saa tai ottaa ansiotta.*

Dennis Hopper, amerikkalainen ystävä

Kun Monroe palasi retkiltään - siitä tuonnempana - Tampereelle viime lauantaina, saimme kuulla Dennis Hopperin pois menosta. Se oli tieto, jota oli osattu odottaa jo hyvän aikaa, sillä taistelu eturauhassyövän kanssa ei ollut lyhyt. Uutinen maistui metallisen lopulliselta, kuten tällaiset ilmoitukset aina, syksyisen suruiselta ja häivähtävän epäuskottavalta, niin kuin toistuvasti käy, kun kuulutetaan sellaisen ikonin menehtymisestä, joka on kulkenut kuvana muistissa koko muistin olemassaolon ajan. Yksistä tulee tähtiä taitojensa ansiosta, toiset kiittävät kuuluisuudestaan kauneuttaan ja kolmannet - ne, joihin Dennis Hopper erottamattomasti kuuluu -, no, heitä ilman elokuvia ja sen tuottamia tähtiä ei ole olemassa. Sillä he kuuluvat persooniensa kautta elokuvaan yhtä vääjäämättömästi kuin lihas luuhun, he tuovat kameran vangitsemaan kuvaan kasvot ja olemuksen, jotka tekevät katsomisesta välittömästi aktiivista ja osallistuvaa toimintaa.

Kuinka moni näyttelijä voi Dennis Hopperin lähdön jälkeen lyödä pöytään yhtä vaikuttavan listan ohjaajia? Hopperin elokuvallinen perusolemus löydettiin varhaisessa vaiheessa ja hän teki jo kaksikymppisenä roolit Nicholas Rayn ja George Stevensin elokuvissa. Myöhemmin hän näytteli Francis Ford Coppolalle, Wim Wendersille ja David Lynchille. True Romancessa hän ehti jo aivan Quentin Tarantinon uran alkuvaiheessa lukea tämän tekstiä - Hopperin selitys Christopher Walkenin mafioson sisilialaisista juurista on elokuvan siteeratuimpia kohokohtia. Kaikkeen edellä mainittuun on sisään kirjoitettuna ennakkoluulottoman ja näkemyksellisen etsijän tunnusmerkit. Itse muistan Hopperin nerokkaan tanskalaisen dokumentaristin Jörgen Lethin "Amerikkalaisesta Esseestä" New Scenes From America, jolle hän vain lainasi olemuksensa ja täytti näin ratkaisevan puuttuvan palasen kokonaisuudessa.

Olennaisin Dennis Hopperista on kuitenkin tallennettu kahteen syvälle tunkeutuvaan roolityöhön kahdessa ohittamattomassa elokuvassa: Ilmestyskirja. Nyt ja Blue Velvet. Molemmat roolit ovat sellaisten palkintojen arvoisia, jollaisia ei ole vielä keksittykään. Ensin mainitussa, joka on kaiken kaikkiaankin täynnä elämää suurempia tyyppejä, Hopper ilmestyy elokuvaan sen loppupuolella höyrähtäneenä hippinä, joka luulee löytäneensä elämän tarkoituksen Marlon Brandon sekopäisestä everstistä. Roolityö on tehty kameroille hyvin luultavasti vahvassa huumehöyryssä, mikä voisi selittää näyttelijän eleiden ja kimeän luennan erikoisen autenttisuuden ja kiihkoisan intensiteetin; ennemmin kuin vuorosanoja latoen, Hopper tuntuu kääräisseen käsikirjoituksen rullalle ja poltelleen sen keuhkoihinsa, niin että henkilöhahmosta on tullut yhtä näyttelijän kanssa. Hopper onnistuu tekemään naurettavasta kuvajournalistista (!), jolla Coppola ja Milius tekevät sardonista pilkkaa hippiaatteen kestämättömästä puolesta, inhimillisen olennon, jonka kiihkeyteen asiansa puolesta huomaamatta samaistuu. Hän ei ole vielä huomannut sitä, minkä Hopperin ja Peter Fondan hahmot vuosikymmentä aiemmin Hopperin kuuluisimmassa ohjauksessa Easy Rider onnistuivat oivaltamaan: "We blew it, man."

Frank Booth Blue Velvetissä on paperilla kekseliäs kokoelma omituisia päähänpinttymiä ja merkillisiä reaktioita, mutta muistettavan ja muistellun siitä tekee Hopperin kaikkia rajoja halveeraava tulkinta, jossa mennään syvemmälle idissä piilevään sadismiin ja perversioon kuin koskaan aikaisemmin. Kenties jotain vastaavaa oli nähty jo jossain alemman tason filmissä, mutta tämän tason älyn, taidon ja rohkeuden yhdistelmää ei näin dekadentti ihmistyyppi ollut vielä saanut tulkitsijakseen.

Molemmissa elokuvissa näkemykselliset ohjaajat osasivat myös käyttää Hopperin ikonimaisia piirteitä - syvältä kallosta hätkähdyttävästi pistävät silmät, terävä petoeläimen nenä, ironinen hymy, joka saattoi alkaa ystävällisenä ja pelkästään kameran liikkeestä muuttua pelottavaksi - ja ääntä, joka tuli kuin kurkusta puristamalla.

Valkokangasuransa ohella Dennis Hopper eli suorastaan stereotyyppisen "rimpuilevan taiteilijan" elämän viisine avioliittoineen (joista yksi kesti viikon) ja huumejaksoineen, jotka huipentuivat 80-luvun alussa alastomana harhailuun jossain Meksikossa. Itse asiassa kun kokonaisuutta katsoo, käy ihmettelemään, että elämäntapataiteilija selviytyi normaaliin ikään. Onneksi poikkeus joskus testaa säännön.

Mitä vielä voi lisätä? Tuntuuko yllä kirjoitetun valossa edes yllättävältä, että Hopper oli myös lukuisissa gallerioissa näyttelyitä pitänyt taidemaalari, valokuvaaja ja taiteenkerääjä, jonka kokoelmaa luonnehditaan yhdeksi Pohjois-Amerikan vaikuttavimmista yksityiskokoelmista?

Dennis Lee Hopper, 17.5.1936 - 29.5.2010, oli kaikkien tämän maailman easyriderien kriitikko. Toivottavasti ei viimeinen.

* määritelmää muokattu julkaisun jälkeen

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

5.6. Erikoisvisa Artturissa: Tampere kohtaa Turun!

Tamperelaisten ja turkulaisten elokuvakerhojen yhteistyönä kahden elokuvahullun kaupungin tietorikkaimmat leffatriviageekit kohtaavat Tampereella Ravintola Artturissa kesäkuun ensimmäisenä lauantaina 5.6. kello 18.30.

Kuin loistokkaana (tai surrealistisena) jälkinäytöksenä Monroen kevään mittaiselle leffavisaprojektille, kerhomme käy isännöimään tätä mittelöä kaupunkien välisestä paremmuudesta leffatietouden määrässä. Tilanteen valitettavan harvinaisen luonteen huomioiden teemme tulevasta visasta rakenteeltaan MonroeCupeista poikkeavan: tähän palaamme FilmiLiekissä lähempänä ensi lauantaita, mutta kysymyksiä on oleva runsaammin, osioita enemmän ja niiden järjestys uusi.

Turkulaisten vieraiden lisäksi paikalle on kutsuttu tai viimeistään tässä kutsutaan MonroeCupeissa parhaiten menestyneitä joukkueita: tervetuloa mm. 400 Kekkosta, Salamanteri ja Antero! Visa on kuitenkin avoin kaikkien osallistua, sillä pääasia ei ole ryppyotsainen päteminen, vaan leppoisa hauskanpito kesänvaloisan lauantain alkuillassa. Palkituiksi pääsevät kolme parasta joukkuetta, kuten tapana on. Ja Turusta saapuvillekin tiedoksi: seuraavana päivänä, sunnuntaina, Tampere-talossa konsertoi kitaristi John Williams, Kauriinmetsästäjän tunnussävelmän tulkitsija, joten kannattaa harkita Tampereella viivähtämistä lauantaita pidempään.

FilmiLiekki palaa vielä asiaan. Siihen saakka toivotamme kaikki leffahullut tervetulleiksi paikalle!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Monroen kevät puhkeaa yllättäen kukkaan

Monroen päiväkirjasta, sivu 12
14.-16.5.




Ja oliko elokuva itse elämää todellisempaa? Olivatko varjot kankaalla samoja kuin varjot Näsinpuistossa perjantai-iltana auringonlaskun aikaan? Auringon kiekko taipuu horisontin linjan taakse. Muovikiekko lentää takaumassa Ratinan katveessa läpi ilman kädestä käteen samojen monroelaisten välillä, jotka illalla istuvat heittämässä auringolle hyvästejä. Monroelaisuus pursuaa elokuvateatterin ulkopuolelle ja valtaa Aleksanterin kirkkopuiston (kello 2.05 Museoiden yönä). Elokuvakerho ylittää jälkensä.

Iltapäiväpiknik Arboretumissa sunnuntaina. Syö juo mies nainen. Auringon polttamat, melkein. Ja kesäinen leikki...seurapeli. Nuorten koivunlehtien vaaleva kellertävä vihreys ja jäisen Pyhäjärven kuulas tyyneys. Kehykset kuin Renoirin valkokangasmaalauksessa Retki maalle - tai: marcelpagnolilaista elämää suomalaisessa luonnossa. Yhdessäoloa. Todellisten ihmisten seurasta nauttimista.

Lämpö kaikkialla, lämpö tanssii kaikkialle ihmiseen ja kelluttaa. Yhtäkkiä, arvaamatta, kesä. Se kukkii.

torstai 13. toukokuuta 2010

MonroeCupin visakysymyksiä, osa 4: loppuhuipennus

Asiat, jotka aloitetaan, saatetaan yleensä myös päätökseen. Monroelaisittain yksi vuoden hienoimmista asioista on ollut leffavisan järjestäminen ja vetäminen Artturissa. Visakevät huipentui eiliseen MonroeCup 3:n viimeiseen osakilpailuun. Periksi antamattomia visailijoita kiusattiin vielä kerran seuraavilla eklektisillä kinopähkinöillä:

LEFFAVISA 3.6 (12.5.)

PERUSKYSYMYKSET

1. Lukas Moodysson on ohjannut kuusi koko illan fiktioelokuvaa.
Nimeä niistä neljä, piste per leffa. (4 pt.)
- Fucking Åmål, Kimpassa/Tilsammans, Lilja 4-ever, Reikä
sydämessä, The Container ja Mammutti
2. Minkä nimisen elokuvan D.W. Griffith toteutti Kansakunnan synnyn jälkeen?
- Suvaitsemattomuus/Intolerance (1916)
3. Missä Renny Harlinin elokuvissa Sylvester Stallone nähdään
pääosassa? Vääristä veikkauksista tulee miinuspisteitä. (2 pt.)
- Cliffhanger ja Driven
4. Kuka japanilaismestari toteutti elokuvansa koskaan kameraa liikuttamatta?
- Yasujiro Ozu
5. Missä Steven Spielbergin elokuvassa näyttelee John Belushi?
- 1941 (1979)
6. Mikä elokuva alkaa seuraavalla tekstillä: Walt Disney presents a David Lynch
film?
- Straight Story (1999)
7. Kuka ohjaaja nosti Marlene Dietrichin tähteyteen 1930-luvun alussa?
-Josef von Sternberg; hänen ja Dietrichin yhteisiä elokuvia olivat mm.
Sininen enkeli, Morocco ja Paholainen on nainen
8. Minkä nimisen elokuvan Andrei Tarkovski ohjasi Ruotsissa?
- Uhri eli Offret (1986)
9. Kuka näyttelee miespääosaa elokuvissa La Dolce Vita, 8 ja puoli, Yö sekä Avioero italialaisittain?
- Marcello Mastroianni
10. Missä Quentin Tarantinon elokuvassa näyttelee Robert DeNiro?
- Jackie Brown (1997)

MONIVALINTA (B,A,H,D,C)

6. Kuka seuraavista ohjasi Marilynia?
a) Michael Curtiz
b) Fritz Lang
c) Jacques Tourneur
d) Elia Kazan
- b) Lang; Purkaus yössä eli Clash by Night (1952)

7. Kuka näytteli Peppi Pitkätossua neljässä 1970-luvun taitteessa
tehdyssä elokuvassa, jotka käsikirjoitti Astrid Lindgren?
a) Inger Nilsson
b) Pernilla August
c) Bibi Andersson
d) Gunnel Lindblom
e) Carola Sugrör
-a) Inger Nilsson

8. Missä seuraavista Susan Sarandon ei näyttele?
a) Rocky Horror Picture Show
b) Päämies
c) Marie Antoinette
d) In The Valley Of Elah
-c) Marie Antoinette

9. Kuinka monessa Kevin Smithin ohjaamassa elokuvassa Ben Affleck on näytellyt?
a) 1
b) 3
c) 4
d) 6
- d) Mallrats, Chasing Amy, Dogma, Jay & Silent Bob Strike Back, Jersey Girl, Clerks II

10. Mihin kaupunkiin sijoittuu tänä vuonna parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin voittanut Katseeseen kätketty?
a) Madrid
b) Mexico City
c) Buenos Aires
d) Rio de Janeiro
e) Moskova
- c) Katseeseen kätketty on Argentiinan historian toinen vieraskielisen elokuvan Oscar-voittaja

VIHJEOSIO

11. Mikä elokuva?
4 pt) Tämä elokuvaleikkauksen virstanpylväs on myös säveltäjä
John Williamsin uran huippukohtia. Sivuosissa nähdään mm.
Walter Matthau, Jack Lemmon, John Candy, Joe Pesci, Kevin Bacon, Sissy Spacek, Donald Sutherland, Gary Oldman ja Tommy Lee Jones.
2 pt) Sen kuvasi Robert Richardson. Tosipohjainen tarina seuraa
New Orleansin piirisyyttäjän Jim Garrisonin tutkimuksia 46- vuotiaan irlantilaissukuisen miehen murhatapauksessa.
1 pt) Murha suoritettiin Dallasissa Elm Streetillä kello 12.30
marraskuun 22. päivänä vuonna 1963. Garrisonia esitti Kevin Costner.
- JFK

12. Kuka elokuvantekijä?
4 pt) Hän oli kertojanääni Nicholas Rayn Kuningasten kuninkaassa ja Mel Brooksin Mielettömässä maailmanhistoriassa sekä ääninäyttelijä vuoden -86 Transformers-animaatiossa. Hän oli kuollut edellisenä vuonna.
2 pt) Hän oli naimisissa Rita Hayworthin kanssa. Hän voitti urallaan
käsikirjoitus-Oscarin. Hänen Othellonsa voitti vuoden 1952 Cannesin
elokuvajuhlien pääpalkinnon. Shakespearelta hän ohjasi elokuviksi myös Macbethin ja Falstaffin.
1 pt) Hän oli myös vallankumouksellinen teatterintekijä, virtuoosimainen näyttelijä ja taikuri. Hänen ohjauksiinsa kuuluvat myös Nainen Shanghaista, Muukalainen katosi, V niin kuin väärennös sekä Oikeusjuttu.
- Orson Welles

13. Kuka näyttelijä?
4 pt) Hän syntyi 23. maaliskuuta 1974. Vuonna -88 hän esitti tytärtä
elokuvassa Äitipuoli avaruudesta; äitipuolta esitti Kim Basinger,
isää Dan Aykroyd ja veljeä Seth Green.
2 pt) Hän esitti pääosaa elokuvassa Date Movie ja Michelleä American Piessa. Hänen aviomiehensä on entinen vastanäyttelijä Alexis Denisof.
1 pt) Hänen kuuluisin roolinsa on teininörttihahmon revisionistinen ja nerokas tulkinta Willow Rosenberginä tv-sarjassa Buffy, vampyyrintappaja.
- Alyson Hannigan

MUSANÄYTTEET (11 pt.)
1. Elokuva, ohjaaja ja naispääosa? – Ghostbusters, Ivan Reitman, Sigourney Weaver (3 pt.)
2. Esittäjä, mistä elokuvasta ollut Oscar-ehdokkaana? – Queen Latifah, Chicago (2 pt.)
3. Elokuva, esittäjä? – Grease (Hopelessly Devoted To You), Olivia Newton-John (2 pt.)
4. Elokuva, esittäjä? – Bourne Identity/Medusan verkko, Moby (Extreme Ways) (2 pt.)
5. Elokuva, esittäjä? – Monty Pythonin Elämän tarkoitus, Michael Palin (Every Sperm Is Sacred) (2 pt.)